|
 |
|
Karhu: kantaisä ja toteemi "Missä ohto synnytelty Pohjoiset metsästäjäkansat ovat uskoneet, että karhu on taivaallista alkuperää, jopa jumalan poika. Suomalaisen myytin mukaan karhu on syntynyt "Otavaisen olkapäillä", ja sieltä se laskettiin alas maan päälle. Myös kansainvälisissä toisinnoissa puhutaan tähdistä. Kreikassa "Iso karhu" on tähtikuvioksi kohonnut neito, joka synnytti pojan. Tämä sai nimen Arkas, joka merkitsee karhua. Karhuperinteen syntyjuurien arvellaan olevan muinaisessa Euroopassa. Karhu on ollut pyhänä läsnä alusta alkaen eurooppalaisissa kulttuureissa, jo ennen Sokratesta ja Moosesta. Se näkyi kansan tavoissa ja riiteissä. Keski-Euroopasta se myöhemmin levittäytyi Skandinaviaan, Venäjälle, Kaukoitään, Aasiaan ja Pohjois-Amerikkaan. Myös Latinalaisessa Amerikassa ihmiset ovat muinoin kunnioittaneet ja jumaloineet karhua. Karhu toteemina Karhu on monen pohjoisen kansan toteemi, palvottu ja kunnioitettu eläin, kultin kohde, heimon ja suvun symboli. Karhunpalvonta on ollut ennen kaikkea muinaisten metsästäjäkansojen uskonto. Japanin alkuasukasheimon ainujen lisäksi, ovat Pohjois-Amerikan intiaaniheimot ja Siperian alkuperäisväestö eniten harjoittaneet karhunpalvontaa. Karhuyhteisöissä ollaan harjoitettu erityisesti shamanismia ja totemismia. Näihin liittyen initiaatiomenot ovat olleet keskeisessä asemassa. Initiaatiomenojen kautta karhushamaaniksi vihkiytyvän henkilön pitää ensin tulla sekä mieleltään että ruumiltaan eläimeksi. Henkilö eristäytyy muista lyhyemmäksi tai pidemmäksi ajaksi, ja elää aivan karhun tavoin. Lähes kaikkien intiaaniheimojen keskuudessa on harjoitettu karhun voimalla parantamista. Monet Pohjois-Amerikan, Kanadan eskimot ja lukuisat muut ryhmät ovat pitäneet karhun henkeä kaikkein voimakkaimpana suojelijana, parhaimpana parantavana voimana ja sairauksien ehkäisijänä. Intiaanit ovat pitäneet karhua sukulaisenaan ja käyttäneet siitä monenlaisia kiertoilmauksia. He saattoivat jopa käyttää salaista kieltä, jotta eivät olisi loukanneet karhun henkeä. Karhunpalvonta on ollut muodoltaan primitiivistä kansanuskoa. Kansanuskoiset karhuriitit ovat toistuneet samankaltaisina kaikkialla maailmassa kansallista eroista ja karhulajista riippumatta. Ne säilyvät ja siirtyvät sukupolvelta toiselle suullisen tiedonvälityksen ja tapamenojen varassa. Karhuperinteitä eri kansoilla Suomalaisessa karhuperinteessä heijastuu kunkin aikakauden uskonnollinen ja maailman katsomuksellinen järjestelmä alkaen samanismista päätyen länsimaisen yhteiskunnan kehitysuskoon. Katolisena aikana karhun vartijaksi tuli Pyhä Birgitta. Hänen puoleensa metsästäjät tällöin kääntyivät, jotta hän pitäisi karhunsa kurissa. Japanin alkuasukasheimo ainut (ainot) on maailman lähes ainoa kansanryhmä, jolla on säilynyt karhurituaali meidän päiviimme saakka. Ainut harjoittivat karhu-kulttiaan säännöllisesti aina 1930-luvulle asti. Heidän kultissaan karhua palvotaan Suurena Jumalattarena, Karhu Äitinä. Ainuille karhu on maanpäällinen ilmaus vuorten jumalten johtajasta. Hänen karhumuotonsa on valepuku, jota hän käyttää vieraillessaan maassa. Kansanperinteessä karhusta sanotaan, että se ei ole pelkkä metsäneläin, vaan myös metsäihminen. Monet kansanheimot ovat uskoneet, että se on alkuaan ollut ihminen tai puoliksi ihminen. Siperialaisen uskomuksen mukaan ihminen voi muuntautua karhuksi, jos hän konttaa kolme kertaa kannon ympäri ja matkii karhun mörinää. Karhu kantavanhempana ja jumaluutena Karhukantaisä-myytit kertovat karhun ja kanta-äidin aviosuhteesta. Karhun ja naisen rakkaussuhteesta on olemassa monia versioita, mm. ostjakeilla, voguleilla, pohjoisamerikkalaisilla intiaaneilla, kreikkalaisilla ja Suomessa erityisesti kolttalappalaisilla. Koltat nimittävät itseään karhun veljiksi. Myös Pohjois-Amerikan metsästäjäintiaanit kertovat, että etevien metsästäjäsukujen kantavanhemmat ovat olleet karhu ja nainen. Eri alueiden tarinat ovat hyvin samansisältöisiä. Monien myyttien mukaisesti karhun kerrotaan olevan itsensä taivaanjumalan poika, jonka nimen mainitsemisessakin tulee olla tarkkana, jottei turhaan lausuisi sen nimeä. Karhumyyteissä on vastaavuuksia Kristus-myyttien kanssa. Samalla tavoin kuin Kristus, niin myös karhu eli, kuoli, haudattiin ja nousi ylös taivaaseen. Toisaalta karhua on pidetty suurena naispuolisena eläinsymbolina, äitijumalana. Karhu on vertautunut Äiti Maa-arkkityyppiin, Suureen Äitijumalattareen, jota ollaan pidetty Luojan veroisena. Karhun symbolinen merkitys Henkisiltä kyvyiltään karhua ollaan pidetty varsin viisaana, sillä on sanottu olevan ihmisen äly. Sitä on pidetty jopa ihmistä etevämpänä. Karhulla on uskottu olevan lisäksi joukko yliluonnollisia kykyjä, mm. sitä on pidetty ajatusten lukijana ja tietäjänä, joka tietää asioita etukäteen ja osaa ennustaa tulevaa. Karhu on ollut ennen kaikkea elämän ja kuoleman sekä uudestisyntymisen symboli. Karhun elintavat kuvaavat vuodenaikojen vaihtelua. Keväällä kun karhu herää talviunestaan, elämä samalla syntyy. Syksyllä karhun painuessa talviunilleen, luonto kuolee samalla. Muita karhuun liitettyjä merkityksiä aikaisemmin mainittujen lisäksi ovat mm. itsetutkiskelu, muutos, henkinen yhteys, muodonmuutos, tähtimatkailu, unien hahmot, noidat, mystinen ja salaperäinen, puolustus ja kosto. Kirjoittanut: Tämä artikkeli on julkaistu Seita-lehdessä 2000-luvun taitteessa. <<
Uskontoja ja filosofiaa
|
  |
