Suomenusko

Suomen muinaisusko, kansanusko, suomalainen perinne… Suomalaisella, karjalaisella ja suomalais-ugrilaisella uskontoperinteellä on monta nimitystä.

Suomenuskoisuudessa on useita eri aikakausilta peräisin olevia kerrostumia. Vanhin uskomusperinne juontaa juurensa esikristilliseltä ajalta. Sen lisäksi vaikutteita on virrannut saamelaisesta, skandinaavisesta sekä slaavilaisesta kulttuuripiiristä sekä idän ortodoksisuudesta että lännen katolisesta uskosta. Nykyajan uuspakana voi ammentaa uskonsa eklektisesti eri aikakausien perinteistä yhdistellen tai pyrkiä rekonstruoimaan vanhaa uskontoa mahdollisimman tarkasti.

”Suomenuskoisten henkinen koti on meidän muinaissuomalaisten esivanhempiemme lauluissa, tavoissa ja uskomuksissa. Perinnettä ei voi kahlita, vaan se elää ja synnyttää uusien sukupolvien mukana uusia versoja. Nykyisin suomenuskoiset kehittävätkin omaa uskoaan parhaimmaksi kokemaansa suuntaan, mutta tiedostaen juurensa ja samaistuen esivanhempiensa tapoihin ja kansarunoina taltioituihin uskomuksiin.

Suomenusko on enemmän kuin uskonto. Esivanhempiemme kotiseutu, elämäntapa, kieli ja usko ovat muodostaneet erottamattoman, mutta aina muutoksessa olevan kokonaisuuden. Kokonaisuutta voisi kutsua muinaissuomalaiseksi sielunmaisemaksi. Suomenuskoa ei voi uskontona repiä irti tuosta ainutlaatuisesta sielunmaisemasta; esivanhempien eletyistä elämistä ja pyhistä paikoista.” – Taivaannaula ry.

Suomenuskolle tyypillistä on syklinen aikakäsitys sekä usko siihen, että niin elottomilla kuin elollisilla esineillä on sielu. Suomalaisessa sielunmaisemassa kantavia asioita ovat olleet usko sanojen voimaan, haltijoihin ja etiäisiin. Kansanrunoudella on maassamme vankka perinne. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kansanrunousarkisto on maailman laajin. Sanan voima on välittynyt kautta aikain kalevalamittaisen loitsuston kautta. Se oli ja on yhä suomalaiselle pakanalle tärkeä osa uskonnollis-maagista maailmankuvaa.

Suomalaisessa kansanperinteessä on huomattavissa jako itäisen ja läntisen Suomen välillä. Kahden laajan kulttuurin puristuksissa maan molemmille laidoille on kehittynyt omaleimaisia tapoja.

Shamanistinen pyyntikulttuuri
Shamanistisen pyyntikulttuurin maailmankuvan keskiössä oli luonto. Ihminen eli luonnosta ja riistasta ja oli riippuvainen luonnon antimista. Shamaani oli yhteisön kokoava voima ja hengellinen johtaja. Hän toimi välittäjänä maailmojen välillä, selitti kosmoksen toimintaa ja ylläpiti sen järjestystä niin, että yhteiselo luonnonvoimien ja henkimaailman kanssa sujui sopuisasti.

Uskonnolliset rituaalit liittyivät henkimaailmaan sekä käytännön elämän turvaamiseen. Seita-kivillä käytiin uhraamassa, toteutettiin saalisriittejä ja -juhlia. Uskottiin vahvasti siihen, että luonnolla ja eläimillä oli suojelevat haltijansa. Eläinten haltijoista voimakkaimpina pidettiin karhua ja hirveä. Nämä eläimet tunnettiin myös väkevinä toteemieläiminä. Tämä tarkoitti sitä, että tietyn eläinlajin ajateltiin olevan suvun tai heimon kantaisä ja suojelija. Eläintä kunnioitettiin suuresti, sen ympärille kasvoi myyttisten kertomusten verkko ja sen kunniaksi järjestettiin juhlia. Karhunkaadon kunniaksi järjestettiin karhunpeijaiset.

Pyyntikulttuurin ajalle sijoittuvat ensimmäiset alkumyytit. Kertomukset runoilevat esimerkiksi miten maailma syntyi sotkan munasta ja miten tuli sai alkunsa. Maailman ajateltiin olevan laakea alue, jonka yläpuolelle kaareutui kupumainen taivaankansi. Yöllistä tähtien koristamaa taivasta kutsuttiin kirjokanneksi. Maailmankuva hahmottui voimakkaasti luonnon ja sen ilmiöiden ympärille. Shamanistinen maailma rakentui kolmesta eri tasosta: ylisestä (henget, jumaluudet), keskisestä (elävien maailma) ja alisesta (maahisten ja kuolleiden maailma).

Lue lisää shamanismista

Erä- ja kaskikulttuurin myötä kohti tietäjälaitosta
Vasara-kirveskulttuuri toi Suomen kamaralle maanviljelyn, joka muutti ratkaisevasti ihmisten maailmankuvaa. Vaikka edelleen tehtiin metsästysretkiä, niin tuli kaskiviljelystä, kalastuksesta ja ansastuksesta yhä olennaisempi osa elämää. Shamaanien tilalle alkoi tulla tietäjiä, jotka taisivat sekä suojelemisen että vahingoittamisen. Tietäjät säätivät loitsuillaan säätä ja satoa, paransivat sairaita ja kostivat tarpeen vaatiessa, jos joku oli tehnyt yhteisölle vahinkoa. Näiltä ajoilta juontuvatkin tietäjien väliset mittelöt, kuten Kalevalasta tuttu Väinämöisen ja Joukahaisen kilpalaulanta. Aikakaudelle sijoittuu varhaista epiikkaa, kuten Kalevalasta tutut Tuonelanmatka, Iso Tammi ja Sampo-kertomus.

Kaskikulttuurin vanavedessä suku ja perhe tulivat suomalaiselle yhä tärkeämmiksi. Suomalaisen kansanuskon keskiöön nousi vainajakultti hiisimetsineen ja uhripuineen sekä erilaiset viljely- ja hedelmällisyysriitit. Peltoviljelyn yleistyessä peltojen laitamille ilmestyi uhrikiviä, kuppikiviä ja muita pyhiä paikkoja, jolle kansa jätti uhrinsa taatakseen sadon. Kekri oli tärkeä juhlapäivä, jota vietettiin sadonkorjuun päätteeksi vanhan vuoden loppumisen merkkinä. Kekrinä teurastettiin karja talven varalle ja juhlittiin uuden vuoden alkamista. Keväällä juhlistettiin kylvöä. Itä-Suomessa juotiin ukonvakkoja ja Länsi-Suomessa vietettiin helavalkeita. Kansanrunouteen on näiltä ajoilta kummunnut esimerkiksi oluen ja ohran syntyyn liittyviä säkeitä.

Haltijoilla oli edelleen suuri merkitys. Talon- ja pitäjänhaltijat pidettiin tyytyväisinä uhrimenoilla. Kiukustunut haltija saattoi tehdä monenlaista kiusaa esimerkiksi rajakiviä siirtelemällä. Haltijoita löytyi sekä mies- että naispuolisina. Vanhoissa kertomuksissa haltijoita on kohdattu navetassa, riihessä ja saunassa. Joidenkin arvelujen mukaan haltijat ovat olleet esi-isien henkiä. Ihmisillä uskottiin olevan myös oma suojelushaltija. Kaskiviljelyn kaudella luonnonhaltijoiden asema säilyi tärkeänä. Luonnonhaltijat ja ihmisen kulttuurin liittyvät haltijat heijastelivat jakoa tuttuun ja vieraaseen, pyhän ja arkisen välillä.

Haltijat ja erilaiset henkiolentojen ryhmitettiin erilaisiin ryhmittymiin eli väkiin. Väkien luokitukset syntyivät esimerkiksi olentojen elinpiirin tai niiden edustaman elementin mukaan: veden väki, vuoren väki, maan väki, tulen väki, naisen väki, karhun väki… Kultakin väeltä saattoi saada erityyppisiä sairauksia, joten välit henkiolentoihin kannatti pitää kunnossa. Väessä uskottiin olevan maagista voimaa.

Keskiajasta nykyaikaan
Keskiajan myötä pyhimyskultti työntyi kansanuskon lomaan. Kristillispohjaiset loitsut sekoittuivat vanhempaan kansanperinteeseen ja myös loivat uudenlaisia tapoja jäsentää maailmankuvaa. Kiesus ja Neitsyt Maria Emonen paransivat sairaita ja auttoivat hädässä. Mutta eipä kuollut vanha muinaisusko vaikka moni käännyttäjä kävi kansaa kastamassa. Kalevalan viimeisillä lehdillä Vaka Vanha Väinämoinen jätti kanteleensa perinnöksi kansalle ja lähti veneellä merten tuolle puolen – mutta lupasi palata.

Niin ovat säilyneet kalevalaiset tuutulaulut, vanhat kansanperinteet parannusloitsut ja syntylaulut. Kalevalaa luetaan kouluissa, muinaispuvuissa astellaan juhliin ja voimasanoissa vannotaan yhä vanhojen jumalten nimeen. Nykyajan uuspakana ammentaa rikkaasta kansanperinteestämme mitä moninaisin tavoin. Uskoa myös päivitetään nykypäivän maailmankuvaan sopivaksi. Aikaisemmin luonnonkiertoon liittynyt juhla saattaa nykyisin sisältää ihmisen henkiseen kasvuun liittyviä teemoja. Kuppikiville voidaan uhrata koulumenestyksestä kiittäen tai uuden työpaikan kunniaksi. Haltijoita ja tonttuja moni kertoo nähneensä niin kerrostaloissa kuin hiihtokeskusten taukotuvissa.

Suomenuskoon on liitetty kautta aikain runsaasti jumaluuksia. Muutamana esimerkkinä mainittakoon: ylijumalaksi kohonnut Ukko, Säitä hallinnut Ilmarinen, Väinämöinen, Veden kuningas Vellamo/Veden emäntä, Metsän kuningas Tapio/Tapiotar, eläinlajien kantaäidit emot eli emuut.

Suomenuskoinen yhdyskunta Karhun kansa sai rekisteröityneen uskonnollisen yhdyskunnan aseman 17.12.2013.

Aiheeseen liittyen
Mannun eukko ja luonnottaret
Muinaissuomalainen sielukäsitys
Uhrikivi omalla pihalla
Talvennapa
Suviyöt kutsuvat ulos

Linkkejä
Taivaannaula

Kirja-arvosteluja ja esittelyjä
Yläkuu ja alakuu – ajoituksen taito suomalaisessa kansanperinteessä

Juhlapäiviä
Toukokuu: Ukonvakat ja helavalkeat
Kesäkuu: Mittumaari
Heinäkuu: Keskikesä 14.7. (myös juhannusta on kutsuttu keskikesäksi)
Syys-marraskuu: (nykyisin 31.10. tai 1.11.) Kekri
Joulukuu: Joulu tai Talvipäivänseisaus

Shamanismi

Shamaani on henkimaailman asiantuntija, joka välittää tietoa henkimaailman eri tasoilta näkyvään arkiseen todellisuuteemme. Shamaani käyttää hyväkseen muuntunutta tietoisuuden tilaa eli transsia, jonka aikana hän tekee henkimatkan tietoa hakeakseen tai sairauden syytä selvittääkseen. Nykyään shamanismi on myös tekniikka, jonka avulla voidaan tutkia oman mielen kerroksia.

Shamaani on kautta aikain ollut vaikeiden sairauksien parantaja, joka osaa hakea koomapotilaan sielun takaisin toisista maailmoista tai paikallistaa ja nujertaa syövän. Shamaani voi toimia välittäjänä jumalten, henkien ja ihmisten välillä, ja järjestää arkipäiväisen maailmamme asioita hoitamalla niitä jumalten maailmassa. Shamanismi on ikivanha menetelmä, joka perustuu muuntuneiden tajunnantilojen hyväksikäyttämiseen yhteyden saamiseksi luonnon henkiin ja jumaluuksiin. Se on näkyjen, unien ja transsimatkojen perinne.

Historiallinen shamanismi
Shamanismia on harjoitettu tavattoman laajasti ympäri maapallon ja viitteitä siitä pystyy löytämään monien uskontojen pyhistä kirjoista. Shamanismi eroaakin monesta luonnonuskonnosta sinä, että perinne on säilynyt katkeamattomana nykypäivään asti. Toki shamanismi on muuttunutkin sen tarkoitusperien ja painopisteiden hioutuessa nykyihmisten tarkoituksiin sopivaksi.

Suuri osa shamanismia käsittelevästä kirjallisuudesta keskittyy Siperiaan, mutta shamanismia esiintyy myös arktisilla alueilla, Pohjois- ja Etelä-Amerikassa, Australian alkuasukkaiden parissa, Indonesiassa, Kaakkois-Aasiassa, Kiinassa, Tiibetissä ja Japanissa. Kotoinen Kalevalamme on myös kuvaus shamaanien maailmasta ja matkoista, mutta siinä on myös havaittavissa nuorempi tietäjälaitos ja tietäjäperinne.

Metsästykseen ja keräilyyn pohjautunut kulttuuri loi tarpeen shamaanille, joka toimi villieläinten herrana ja hallitsi niiden kohtaloa metsästysmagialla. Hän matki eläimiä ja loi tanssinsa niiden liikkeiden pohjalta pyrkien rakentamaan sillä psyykkisen yhteyden eläimiin. Tällainen metsästäjä-noita oli alkukantaisten kansojen shamaanin edelläkävijä eläinhenkineen, klaanitoteemeineen ja uskontoineen. Hän pystyi muuntamaan tietoisuutensa eläinmuotoon, ja tämä shapeshiftingiksi kutsuttu muodonmuutos on säilynyt tekniikkana nykypäiviin asti.

Animistisen maailmankuvan mukaan ihmisen lisäksi uskottiin kasveilla, eläimillä, kivillä ja muilla esineillä olevan sielun. Ekstaasitekniikan avulla ihmisen henki voi siirtyä toisiin ihmisiin, eläimiin ja esineisiin. Shamanismi onkin käytännössä toteutettua animismia. Shamanismissa maailmankaikkeuden käsitetään koostuvan suunnattomasta energiaverkosta, joka ilmenee muotoina ja värähtelyinä. Shamaania tarvitaan välittäjäksi eri osien välillä ja hän osaa tasapainottaa energiaa siellä, missä sitä on liikaa tai liian vähän. Sielun matka on shamanismin tunnuspiirre. Shamaani pystyy ulottamaan tietoisuutensa toisiin maailmoihin.

Shamaaniksi voi päätyä monella eri tavalla, mutta shamaanin kutsumus on harvinainen ja vaativa virka. Kutsumus voi ilmetä unien ja näkyjen kautta, tai vaikean ja vaarallisen sairauden tai koettelemuksen jälkeen. Joidenkin kohdalla kutsumus on kulkenut suvussa. Toiset tuntuivat olevan pikemminkin henkien valitsemia kuin itse tehtäväänsä halunneita. Tällaisia unien tai näkyjen kautta kutsuttuja pidettiin ennen suurina shamaaneina ja asemansa perineitä pienenpinä shamaaneina ja heidän asemansa yhteisössä on vähemmän kunnioitettu ainakin Siperian ja arktisen Pohjois-Amerikan kansoilla.

Henkimatkaajan maailmankuva
Shamanismia voidaan pitää hallittuna mielen irtautumisena ruumiista. Shamaani pystyy siirtymään sieluruumiissaan toisille olemassaolon tasoille rinnakkaismaailmoihin. Siellä hän työskentelee tutut henget tai voimaeläimet apunaan ja tehtävästään riippuen tietoa hakien tai kohtaa kuoleman ja sairauden henkiä ja tapaa esi-isiä. Mielen irtautumiseen ruumiista on monia tekniikoita. Apuna on historiassa käytetty muun muassa pyhiä voimakasveja (32% shamanistisista yhteisöistä 1900-luvulla käytti hallusinogeeneja), paastoa, aistiärsytysten puuttumista, meditatiivista keskittymistä, loitsurunojen lausumista, rummutusta, helistämistä, tanssia tai tietynlaista reagointia uneen.

Henkimatkaa ei koskaan tehdä pelkän huvin vuoksi, vaan sairauden vastustamiseksi, rikottujen tabujen selvittämiseksi, kadotetun tai kiusatun sielun takaisinsaamiseksi tai sopusoinnun palauttamiseksi maailmankaikkeuden eri tasojen välille. Vaikka henkimatka onkin korostetussa asemassa shamanismissa, niin kaikki shamaanit eivät välttämättä sitä harjoittaneet tai harjoita nykypäivänäkään. Jotkut toimivat parantajina tai unennäkijöinä tai hakevat vastaukset kysymyksiinsä luonnon merkkejä ja enteitä tarkkaillen.

Shamaanin maailmankuva rakentuu kolmesta kerroksesta; ylinen, alinen ja keskinen maailma. Rakenne on samanlainen eri puolilla maailmaa. Ihmisten maailma on keskellä eräänlaisella välivyöhykkeellä ylemmän ja alemman maailman välissä. Kolmea maailmaa yhdistää pystysuora keskiakseli, joka tavallisesti kuvataan Maailmanpuuksi. Akseli lävistää kosmoksen kannen ja jatkuu sekä ylös että alas ja näistä rei´istä shamaani pystyy kulkemaan maailmojen välillä.

Shamanistinen maailmankuva sisältää käsityksen jälleensyntymästä. Siinä ihmisestä irronnut sielu kulkee Tuonenvirtaa myöten kokien puhdistavia ja uudistavia ajanjaksoja, kunnes hiljalleen virta muuttuu Elämänvirraksi kuljettaen sielun Yliseen. Sielujen kodista ne palaavat aikojen kuluessa takaisin ilmenemään tässäkin todellisuudessa, kunnes useiden kierrosten jälkeen puhdistuvat ja vapautuvat kokonaan puhtaampiin ja kirkkaampiin sfääreihin.

Shamaanin apuvälineet
Shamaanin maailmassa henkiliittolaisia on kahdentyyppisiä; toiset henget ovat selvästi shamaanin hallinnassa ja toimivat hänen palvelushenkinään. Toisentyyppiset henget ovat pikemminkin suojelijoita kuin auttajia, ne ovat shamaanin käytettävissä kun hän kutsuu niitä. Ne voivat olla kuolleiden shamaanien henkiä tai pienempiä jumalhenkiä, jotka ovat jossain määrin itsenäisiä omassa maailmassaan, eivätkä näin ollen suoraan shamaanin hallinnassa. Henkioppaat ovat ratkaisevan tärkeitä shamaanille. Ne ovat kirjailmellisesti hänen psyykkisten ja maagisten kykyjensä ruumiillistumia.

Henkioppaat (yleensä voimaeläimet) toimivat shamaanin apuna pystyen selvittämään sairauksien syyt, ne voivat hakea takaisin kadotetut sielut ja ne voivat tulla avuksi vaarallisessa tilanteessa, ja näyttämään tien ohi esteiden joita voi tulla shamaanin tielle henkimatkalla. Henkioppaat voivat ilmestyä shamaanille unissa, näyissä tai spontaanisti initiaatiomenojen jälkeen. Joissain kulttuureissa shamaanit voivat periä tai vaihtaa niitä keskenään. Henkioppaat voivat pohjoisessa olla esimerkiksi karhuja, korppeja, susia, hirviä, jäniksiä tai pöllöjä. Ajoittain suojelushengestä voi tulla shamaanille samaistumisen kohde ja eräänläinen toinen minä, hänen psyykkinen vastineensa sisätasoilla.

Shamaanin ja henkioppaan suhde on erittäin tärkeä, monessa tapauksessa elintärkeä. He ovat tavallaan henkisessä avioliitossa keskenään. Tämä näkyy usein siinä, että shamaani kunnioittaa auttajahenkiään lauluilla, uhreilla, tansseilla ja rituaaleilla. Shamaani saattaa myös kieltäytyä syömästä kyseisen eläimen lihaa tai salata henkiliittolaisen olemassaolon muilta.

Shamanistisessa rituaalissa sisäinen tapahtuma, hengen matka, näytetään ulkoisesti. Rituaali ei ole pelkkää näytelmää, vaan tarkka yritys nähdä sisäinen tapahtuma. Mystinen näytelmä antaa mahdollisuuden tuntea yhteys jumaliin ja ylimaallisen voiman ruumiillistumiseen. Rituaalissa on kysymys osallistumisesta mysteeriin, arkitodellisuuden jättämisestä taka-alalle ja liittymisestä kosmoksen pyhäksi ja erityiseksi ajanjaksoksi. Yhteydet toisiin maailmoihin voi fyysisesti huomata maagisista vaatteista ja esineistä, varsinkin rummusta. Niiden materiaalit, muodot, koristekuviot ja koristeet ilmentävät yhteyttä toiseen maailmaan.

Shamaanin rummulla on shamanismissa keskeinen tehtävä. Se on väline joka kuljettaa shamaanin toisiin maailmoihin eli sen avulla langetaan loveen. Sitä onkin kutsuttu hevoseksi tai poroksi. Rummun yksitoikkoinen ääni auttaa henkeä matkaamaan yliseen tai aliseen. Rummun ääni on keskittymisapu ja keino vaipua transsiin. Rummulla on symbolinen yhteys Maailmanpuuhun, jota pitkin shamaani kokee matkaavansa. Rummulle onkin kuvattu maailmankaikkeuden kolmijakoinen kartta, jumaluuksia ja muita tärkeitä symboleja. Joskus rummun keskelle on kuvattu aurinko. Shamaanin matka maailmasta toiseen ahtaan aukon läpi sisältää paljon yhtäläisyyksiä syntymäkokemuksen kanssa.

Tutkimuksissa on käynyt ilmi, että rummun rytmikäs syke aiheuttaa aivojen siirtymisen normaalista päivärytmistä theta-taajuudelle, joka yhdistetään uniin, hypnoottisiin mielikuviin ja transsiin. Shamanismi onkin eräänlaista valoisaa unennäköä, jossa samaan tapaan kuin uneksija joka tietää näkevänsä unta shamaani on tietoinen muuttuneesta tajunnantilasta ja kykenee toimimaan siinä määrätietoisesti. Se mitä henkimatkalla tapahtuu ei ole unta vaan todellista siinä ulottuvuudessa. Ja koska eri ulottuvuudet ovat pohjimmiltaan samaa energiaverkkoa, niin henkimatkan tapahtumat vaikuttavat tähän maailmaan.

Laulu on toinen tärkeä väline shamaanille. Sen avulla hän ilmaisee aikeensa ja etenee matkallaan. Shamaanimatkan ja laulun tarkoituksena on esimerkiksi parantamisen yhteydessä etsiä taudin alkuperä ja palauttaa tauti lähtöpaikkaansa. Sairauden voittaminen perustui siis negatiivisten voimien voittamiselle, sillä tauti oli aina jonkun lähettämä. Mielikuvitus ja ennakkoluulottomuus ovat shamaanille tärkeitä. Ajattelu on visuaalista, unet ovat tärkeällä sijalla ja sisäiset näyt hyväksytään elämää ohjaaviksi prosesseiksi.

Rummunkumua nykyaikana
Monikaan uusshamanismin harjoittajista ei koe tarvitsevansa muodollista vihkimystä perehtyäksen shamanistiseen maailmaan, eikä se ole sidottu tiettyyn uskontokuntaan. Uusshamanismi on kaikille avoin polku. Jokainen voi harjoittaa shamanistisia menetelmiä omalla tavallaan muiden elämänhallintaan tai uskontoon liittyvien menetelmien lisänä tai kenties syventyä ja perehtyä siihen syvemmin halutessaan. Shamanismi on aina ollut ja on yhä hyvin käytännöllistä. Shamaanit etsivät usein yrityksen ja erehdyksen kautta toimivia ja tehokkaita keinoja ja toimintatapoja.

Shamanismi kulkee nykyään pitkälti käsi kädessä psykologian kanssa ja hyödyntää ihmisen sisäistä maailmaa ja alitajuntaa hakien sieltä vastauksia kysymyksiin. Se sisältää useita keinoja tiedon palauttamiseksi mieleen ja hankilökohtaisen voiman lisäämiseen ja käyttämiseen mitä moninaisimmilla tavoilla. Se yhdistää myös fyysisen maailman ja mielikuvituksen ja näkyjen maailmat. Sanotaankin shamaanin lentävän syvälle itseensä mielikuvituksessaan päästäkseen ottamaan kontaktin henkimaailmaan tai henkiminänsä maailmaan ja näin yhteyteen universaaliin tietolähteeseen. Kaikenkattava voimaverkko luo yhteyden maailmojen välille ja antaa maailmalle tarkoituksen estämällä sitä vaipumasta kaaokseen.

Shamaanimatkojen tekemiseen on tarjolla monta tekniikkaa aina rummutuksesta tanssimiseen. Peruskaavassa keskitytään ensin kysymykseen tai ongelmaan, puhdistetaan mieli, hiljennetään sen lörpöttely ja luovutaan tarpeesta kontrolloida tapahtumaa, jonka jälkeen aloitetaan rummutus ja visualisointi. Matkalla edetään yleensä henkioppaan avustamana ja erilaisten tapahtumien ja näkyjen ansioista vastaus ongelmaan yleensä kirkastuu. Vastaus voi olla symbolisessa muodossa, tai vaikkapa pieni esine, jonka merkityksen ymmärtää ennemmin tai myöhemmin.

Mitä käytännössä opiskellaan?
Alkuun moni shamanismista kiinnostunut opiskelee perusteita energiasta ja opettelee tuntemaan sitä, sillä se on pohja koko shamanistiselle maailmankuvalle ja työskentelylle. Ajatukset, tunteet ja teot ohjaavat energiaa tuottamaan tulosta niin fyysisessä kuin muissakin maailmoissa. Sen lisäksi on tutustuttava henkikehoon ja miten energia käyttäytyy siinä, jotta oppisi hallitsemaan ja käyttämään energiaa itse väsymättä. Kehossa olevat energiakeskukset tulevat tutuiksi ja niitä oppii käyttämään tunneleina henkimaailmaan.

Shaministiset menetelmät myös opettavat kuinka maadoittaa energia ja suojata itsensä. Maadoittaminen tarkoittaa sitä, että oma henkikeho yhdistetään universaaliin energiakenttään, joka pyritään muutenkin aistimaan mahdollisiman kattavasti. Kaikkein tärkein perusväline shamaanilla on mielikuvitus, jota harjoitetaan muun muassa visualisoinnin avulla.

Ihmisillä on mitä erilaisimpia tapoja rajoitta mielikuvitustaan ja uskoa vasta sitten kun näkee, mutta shamanismissa nämä tavat pyritään murtamaan ja poistamaan rajoittavina. Visualisoinnissa käytetään hyväksi kaikkia aisteja ja sitä käytetään apuna aina kun aletaan pyrkiä johonkin päämäärään kuvittelemalla mielessä haluttu lopputulos.

Visualisoinnin erottaa shamaanimatkasta se, että matkatessa käytetään varastoitunutta voimaa halutun lopputuloksen saavuttamiseksi ja se on syvempi tajunnantila. Matkalla ei myöskään aina tiedä mitä näkyjä silmien eteen nousee toisin kuin visualisoinnissa. Kuitenkin hyvä visualisointikyky on onnistuneen shamaanimatkan edellytys; mitä aktiivisempi mielikuvituksesi on, sitä voimakkaammaksi tulet.

Shamanismi on syvimmillään perehtymistä voimaverkkoon elämän alkulähteenä ja ylläpitäjänä. Sen tuoma syvällinen ymmärrys luo kunnioituksen kaikkea maailmankaikkeuden osasia kohtaan. Erilaisten voimapaikkojen tiedostaminen on osa shamanismia ja samalla moni tutustuu myös mineraalien ja kasvien ominaisuuksiin.

Shamanismin harjoittaja oppii pysymään kosketuksissa kahteen maailmaan yhtä aikaa ja kumoamaan lineaarisen aikakäsityksen ja muita ihmisen rakentamia rajoittavia aitoja. Läsnä olemisen oppiminen auttaa arkisessä elämässä kuin myös kokonaisvaltainen rentoutumisen taito. Sisäistä symboliikkaa oppii tulkitsemaan ja hyödyntämään elämässään. Käytännöllisyys ja joustavuus tulevat myös monille vahvoiksi piirteiksi.

Vastuuntoinen shamaani ei koskaan tavoittele röyhkeästi omaa etuaan tai jyrää muita jalkoihinsa. Toisilta riistäminen on vastoin henkimaailman lakeja ja palautuu takaisin itselle, minkä saattaa huomata paikallaan junnaamisena kun mikään ei enää onnistukaan henkimaailmassa. Hedelmällisintä on käyttää tapoja josta hyötyvät kaikki.

Linkkejä
Shamaaniseura ry
Thuleian Tupa
Suomalaisen samanismin keskus

Aiheeseen liittyen
Saamelaiset jumalattaret

Haastatteluita
Susanna Aarnio ja suomalainen shamanismi

Kirja-arvosteluja ja esittelyjä
Jan Fries: Seidways

Kirjallisuutta
Eliade, Mircea: Shamanism – Archaic Techniques of Ecstasy
Harner, Michael: Shamaanin tie
Hutton, Ronald: Shamanism
Pentikäinen, Juha: Samaanit (muuhunkin tuotantoon kannattaa tutustua)
Setälä, Johannes: kaikki teokset

Romuva

Romuva – liettualainen pakanuus
Romuva on liettualainen polyteistinen luonnonuskonto ja uskonnollinen yhteisö. Kansanuskoa on viime vuosina pyritty elvyttämään jatkaen vanhoja balttilaisia perinteitä. Romuva-sanan etymologia juontaa luultavasti baltialaiseen tyyntä ja rauhallista merkitsevään kantasanaan ram-/ram.

Romuva-järjestö on lainannut nimensä vanhalta preussilaiselta pakanalliselta pyhätöltä, jonka nimi oli Romuva. 1326 kirjoitettu Peter von Dusburgin teksti kertoo, että pyhättöalueella asui kriwe eli ylipappi, joka oli vastuussa koko Balttian alueen uskonnosta. Vain tämä lähde mainitsee temppelin nimeltä, joten tarinan aitoudesta ei voi olla varma.

Romuvassa keskeistä on luonnon pyhyyden kunnioittaminen. Uskonnon seremonioita järjestetäänkin ulkona luonnossa, esimerkiksi uhripuun äärellä. Esi-isiä muistetaan ja edesmenneiden sukulaisten ajatellaan yhä olevan tärkeä osa suvun elämää. Uskonnossa tärkeitä teemoja ovat vuodenkierron merkitys, ylpeys liettualaisesta kulttuurista, taiteesta, kansanmusiikista ja kansanperinteestä juhlapäivineen. Myös ekologinen aktivismi ja pyhien luonnonpaikkojen kunnioittaminen sekä vaaliminen ovat keskeisiä asioita.

Liettuan pyhät metsät mainitaan jo ensimmäisissä kirjallisissa lähteissä, jotka viittaavat maahan. Vaikka romuvan harjoittajia on pääasiassa Liettuassa, ei paikallinen uskonnollinen yhteisö vaadi harjoittajilta liettualaista syntyperää. Pohjois-Amerikasta löytyy romuvan harjoittajia, joilla ei ole etnistä baltialaista taustaa. Romuvan myyteissä toistuva teema on ihmisen sisäinen sankaruus ja voima, jota jokainen voi kasvattaa tullakseen vahvemmaksi ihmiseksi.

Liettuan pakanalliset juuret
Liettualaiset heräsivät kansallisromanttisessa hengessä 1800-luvulla eli samoihin aikoihin, kuin esimerkiksi Iso-Britanniassa vanhat pakanalliset juuret ja luontomystiikka alkoivat kiinnostaa runoilijoita. Kansallisromanttisessa nosteessa tutkijat ja kirjoittajat näkivät vanhassa pakanallisessa menneisyydessä kiinnostavia arvoja, jotka haluttiin elvyttää ja nostaa uudelleen kansan tietoisuuteen.

Liettuassa tämä tarkoitti mytologian penkomista, jäsentelyä ja osittain uudelleen keksimistäkin. Toisilta kulttuureilta lainattiin jumalia tai heidän ominaisuuksia, jotka istutettiin omille kansallisille jumalhahmoille ja henkiolennoille. Aikojen saatossa kulttuurillista vaihtoakin tapahtui, joten on hankala sanoa tarkalleen, mitkä olivat alkuperäiset liettualaiset jumaluudet ja uskomusjärjestelmän tyypilliset piirteet. 1900-luvulla vanhojen pakanallisten pyhäpäivien juhliminen, kansanuskon tapojen ja perinteiden noudattaminen vahvistui.

Baltian historiassa on muutamia tärkeitä vuosilukuja, jotka liittyvät kansanuskon kehittymiseen. 1900-luvun alussa hatarat kansanrunouslähteet innostivat baltialaisia perustamaan uskonnollisia ryhmiä, joissa oli ajalle tyypillisesti vaikutteita myös buddhalaisuudesta, hindulaisuudesta ja idän filosofioista. Vuonna 1911 Domas Šidlauskas-Visuomis perusti balttialaista pakanuutta rekonstruoivan Vaidevutyben ja E. Brastinis latvialaista kansanuskoa elvyttävän Dievturin.

Neuvostomiehityksen jälkeen 1940-luvulta alkaen romuvan harjoittaminen kiellettiin, koska uskonto kannusti liettualaisia kansallismielisyyteen. Monia romuvan harjoittajia teloitettiin tai pakkosiirrettiin Siperiaan vankileireille. Kun 1960-luvulla vangit pääsivät palaamaan Siperiasta Liettuaan, nosti romuvan harjoittaminen pian päätään uudelleen. Ylipappi Jonas Trinkunas ryhtyi järjestämään julkisia pakanallisten juhlapyhien juhlallisuuksia ja perusti Vilnius Ethnological Ramuva -järjestön. Virallinen romuvan harjoittajien uskonnollinen yhdyskunta perustettiin 1992. Vanhoista pakanallisista juurista huolimatta romuva lasketaan Liettuassa uususkonnoksi, sillä perinteisen uskonnon tittelin voi saada vasta, kun uskontokunta on ollut olemassa vähintään 25 vuotta.

Romuvan jumaluudet
Romuvan jumalten joukosta Andajus (myöhemmin Dievas) kantaa pääjumalan titteliä. Nimestä käytetään myös muotoa Dievas Senelis eli ”Jumala vanha taatto” tarkoittaen tällä jumalan manifestaatiota maan päällä vanhan kerjääjämiehen hahmossa, joka kulkee opettamassa ihmisille läksyä moraalista. Hän on myös magian ja lääkinnän jumala.

Perkunas tunnetaan ukkosen, sateen, myrskyjen, vuorten, taivaan ja tammien jumalana. Hän on yksi liettualaisen mytologian tunnetuimpia jumaluuksia. Hänet kuvataan yleensä parrakkaansa miehenä, jolla on kädessään kirves, pari nuolta ja kulkuneuvonaan vuohien vetämät vaunut. Teliavelis on seppien jumala. Teliavelis muistuttaa kotoista seppä Ilmaristamme, sillä hänkin on maaginen ja mahtava takoja. Aikojen alussa hän takoi auringon ja heitti sen taivaankannelle tuottamaan elämää. Taivaankappaleista kuu personoituu Menuo-nimiseksi jumalaksi.

Maapallo ja nimenomaan hedelmällinen multaisa maa on jumalten joukossa Žemyna-jumalatar, jonka nimi juontuu liettualaisesta maata tarkoittavasta termistä. Häntä on kunnioitettu maaäitinä ja yhtenä pääjumaluuksista, sillä hän antaa elämän kasveille, ihmisille, eläimille ja kaikille elollisille. Viljankorjuun päätteeksi viimeisistä jyvistä on valmistettu jumalattarelle omistettu leipä, joka on haudattu maahan takaamaan seuraavalle vuodelle hyvä kasvu. Häissä ja maanviljelykseen liittyvissä seremonioissa järjestetään žemyneliauti-rituaali jumalattaren kunniaksi. Rituaalissa perheenpää lukee rukouksen pirskotellen maahan uhriolutta. Rituaaliateriaksi valmistetaan kukko tai kana. Jokainen perheenjäsen saa palan leipää, jonka tarjoamisen yhteydessä voi lausua tilanteen mukaan toivotuksia, rukouksia tai siunauksia.

Jumalattarista Žvoruna suojelee metsästäjiä sekä metsiä, Dalia puolestaan hallitsee kohtaloa ja kehräämisen taitoa. Laima tunnetaan kohtalon ja onnen jumalattarena. Aušrine eli aamutähti on pääjumalan tytär, kauneuden ja nuoruuden jumalatar. Häntä kutsutaan toisinaan aamunkoitoksi nimellä Aušra. Hänet on usein samaistettu kreikkalaiseen Eos-jumalattareen ja roomalaiseen Auroraan. Hänen sisarensa on illankoiton ja iltatähden jumalatar Vakarine, joka petaa joka ilta auringolle vuoteen. Pääjumalan tyttäristä Gabija on pyhän tulen kummitäti ja vaalija.

Aurinko tunnetaan läpi Baltian Saule-nimisenä jumalattarena, jolla on keskeinen rooli maanviljelykseen liittyvissä seremonioissa. Hän on hyvin voimallinen ja kantaa huolta epäonnisista ja orvoista. Hänen tehtäväkenttäänsä kuuluvat koko elämän ja hedelmällisyyden vaaliminen, lämpö ja terveys. Auringon elävöittävä lämpö virtaa taivaasta maahan ja tekee kaikesta elävää ja kukoistavaa. Aurinko kulkee taivaankannella Ašvieniai-kaksosten vetämässä vaunussa. Giltine on kuoleman jumalatar, jonka muut kutsumanimet Kaulinycia ja Maras viittaavat mustaan surmaan, koleraan sekä ruttoon. Hänet yhdistetään myös pöllöihin.

Liettualaisen jumaliston persoonallisimpia hahmoja ovat seitsemän sisarusta, jotka valmistavat ihmisten elämistä vaatteita. He tuovat mieleen norjalaisen mytologian nornat ja kreikkalaiset kohtalottaret. Verpiancioji punoi elämänlangan, Metancioji loi elämänkuteelle reunat, Audeja toimi kutojana ja Gadintoja katkaisi langan. b ryhtyi nuhtelemaan edellistä asiasta ja onnistui myös aiheuttamaan riitoja ihmisten välille. Nukirpeja leikkasi elämänvaatteen ja Išskalbeja pesi lopuksi pyykit.

Luonnonhenget
Romuvan maailmankuvassa on monelle kansanuskolle tyypillisesti animistisia piirteitä. Villissä luonnossa ja pelloilla on paljon vilistäviä henkiolentoja, joiden nimet liittyvät eläimiin tai luonnonilmiöihin. Vesistöjen henkiä Liettuassa ovat järvien henget (Ežerinis), jokien henget (Upinis) sekä merten ja myrskyjen henget (Bangputys). Pohjatuulen henki Auštra vartioi pohjoisessa paratiisin portteja. Hän valaisee kuoleman jälkeen hengille tien kohti paratiisia.

Javine on kodinhaltija tai jumaluus, jonka tehtävä on suojella latoja sekä viljaa. Myös Jievaras on viljan suojelija. Hänelle uhrataan rukiin korjuuajankohtana. Kodinhengistä Aitvaras oli kahtiajakoinen; se saattoi tuoda sekä hyvää että huonoa onnea. Kupole vastaa keväisin luonnossa heräävästä kasvusta ja kukkien kasvamisesta loistoonsa. Hänelle järjestetään seremoniallinen juhla (Kupolines tai Rasos), joka muistuttaa läheisesti esimerkiksi suomalaista juhannusperinnettä ja vanhempaa Mittumaaria. Kupolen juhlan aikaan naiset keräävät pyhiä yrttejä ja ihmiset iloitsevat laulaen sekä tanssien.

Luonnossa liikkuu peikkomaisia otuksia (Kaukas), maahisia (Nykštukas), sekä keijumaisia naispuolisia henkiolentoja (Laume), joita on kutsuttu myös nymfeiksi. He liikkuvat tarujen mukaan kolmen ryhmissä ja ovat valkoisia ja taivaansinisiä. Ihmismäisen vartalon jatkeena heillä on lintujen jalat ja luonteeltaan he kuuluvat olevan ystävällisiä ja hyväntahtoisia. Joskus ihmispolon tielle voi sattua kuolleen ihmisen henki Veles.

Luonnonhenkien joukosta löytyy synkkiä ja pelottaviakin hahmoja. Pitkäkätinen ja käppyräsorminen Baubas on usein käytetty tuhmien lapsien pelote, jonka kerrotaan koskettelevan ihmisten hiuksia inhottavilla luisilla sormillaan ja tuijottavan punaisilla silmillään. Baubas saattaa ottaa mustan hahmon ja livahtaa asumaan maton alle tai asumuksen pimeään nurkkaan. Klassinen mörkö siis, ja valmiina nappaamaan kiukuttelevat lapset. Slogutis eli painajainen on toinen inhottava hahmo, joka tuo painajaisia, pelkotiloja ja kurjuutta. Pelottavissa metsissä voi törmätä myös Žiburinikseen, joka on pimeässä hohtava luuranko.

Paholainen eli Velnias on liettualaisessa mytologiassa kristillistä Saatanaa kevyempi hahmo, joka on mieltynyt ilkikuriseen kujeiluun ja jekkuiluun norjalaisen Lokin tapaan. Se saattaa asustaa puunjuurakoissa ja muissa ovelissa paikoissa. Perkunas on kuitenkin ottanut asiakseen rökittää Velniasta. Ennen kristinuskon vaikutusta Velnias oli lähinnä soiden ja joutomaiden valtias.

Liettualaisesta kansanperinteestä löytyy perinteinen vanhan noita-akan hahmo. Ragana on vanha eukko, viisas muori ja noita. Eikä kyse ole pelkästään myyttisestä hahmosta, vaan iäkkäitä tietäjäeukkoja ja noitanaisia kutsuttiin tällä nimellä. Heillä oli tyypillisesti vankka tietous yrteistä, kasveista ja luontaislääkinnästä. Toisten mielestä he halusivat kontrolloida luonnonvoimia omiin synkkiin tarkoitusperiinsä.

Vuosijuhlat ja juhlapäivät
Uskolliset seremoniat aloitetaan rituaalisella puhdistautumisella. Osanottajat pesevät kätensä ja kasvonsa. Sen jälkeen sytytetään tulialttarille pyhä tuli aukuras laulaen samalla rituaalihymnejä ja kansanlauluja (daina). Seremoniassa uhrataan ruokaa, juomaa, kukkia ja kasveja liekeille. Jokainen voi myös lähettää oman viestinsä jumalille uhrisavun ja liekkien mukana. Tunnetuin romuvan seremoniapaikka on Šventojin lähellä sijaitseva Žemaiciu Alka, jonka vaikuttavassa miljöössä kohoaa 11 jumalpatsasta.

Romuvan neljä pääjuhlaa ovat vuodenkierron taitekohtia: syys- ja kevätpäiväntasaus sekä talvi- ja kesäpäivänseisaus. Näiden juhlien puolivälissä juhlistetaan vielä muita juhlia, jotka liittyvät pääosin vanhaan maanviljelyskulttuuriin. Kesäpäivänseisaus on auringon eli Saulen juhla. Samaan aikaan sijoittuu myös Rasos-juhla, jolloin tehdään keskikesän yrttimagiaa, poltetaan kokkoja, tanssitaan tulen ympärillä ja hypitään nuotioiden yli. Auringon loistoa juhlistetaan läpi yön aina siihen saakka, että aamuauringon ensimmäiset säteet tervehtivät juhlakansaa. Talvipäivänseisaus liittyy myös aurinkojuhliin, vaikka se sijoittuu keskelle pimeää talvea. Silloin juhlitaan auringon eli Saulen paluuta.

Kuolleita muistetaan kelttiläisen halloweenin ja suomalaisen pyhäinpäivän aikoihin Velines-juhlassa. Užgavenes on talven loppumisen ja kevään alun juhlapäivä, jota vietetään seitsemän viikkoa ennen pääsiäistä. Juhlassa poltetaan talvea symboloiva olkinukke. Juhlapäivässä on karnevaalihenkeä ja osanottajat pukeutuvat erilaisiin naamareihin tanssien ja syöden pannukakkuja, jotka symboloivat auringon paluuta. Užgavenes on vanhin liettualainen perinnejuhla, jota on vietetty aina esihistorialliselta ajalta asti ja se sisältää yhä elementtejä toteemieläinten (erityisesti karhun) ja esi-isien kunnioittamisesta. Juhlapäivänä on myös pidetty hevoskisoja ja häitä.

Huhtikuussa juhlistetaan Jore-juhlan menoissa Perkunasta, joka herättää keväällä toden teolla luonnon hedelmällisyyden kukkaansa. Myös muita juhlapäiviä on runsaasti niin maanviljelykseen kuin jumaluuksiin liittyen.

Aiheeseen liittyen
Introduction to Lithuanian Paganism
Romuva Facebookissa

Lähteet:
Encyclopedia Lituanica
Endre Bojtár: Foreword to the Past: A Cultural History of the Baltic People
S. C Rowell: Lithuania Ascending: A Pagan Empire Within East-Central Europe, 1295-1345.

Feri

Ferin historia voidaan nähdä monella tavalla. Tradition isänä pidetty, sokea runoilija ja shamaani Victor Anderson (1917-2001) oli vakuuttunut siitä, että feri on ikivanha, kivikaudelta asti meidän päiviimme selvinnyt spirituaalis-maaginen traditio, jota ovat harrastaneet pienet ihmiset eri puolilla maailmaa Australiasta, Britanniasta, Skotlannista ja Afrikasta. Suomalaisena on erityisen ilahduttavaa huomata, että Cora Andersonin kirjassa Fifty years in the Feri Tradition mainitaan myös Suomen laajat metsät ja vanha ikivanha uskonto, jota täällä harjoitetaan.

Victor näki että feri oli uskontona nimenomaan vanhaa, primitiivistä ja alkuvoimaista, lähempänä voodoota kuin länsimaista magiaperinnettä, eikä Victor siksi tehnyt eroa ferin ja ihmisten varhaisiin uskonnonmuotoihin kuuluneen magian harjoittamisen välillä. Feri on Victorin sanoin – ihmisrodun uskonto – ja tästä lausumasta kuultaa läpi Victorin erilaisuuden tunne. Victor näet ajatteli, että pienet haltija*-ihmiset ovat olleet niitä, jotka ovat tunteneet magian salaisuudet. Olivatko nämä eteerisiä, maagisia olentoja, jotka läpäisivät ajan ja tilan vai todellisia pieniä ihmisiä, kuten piktejä tai aboriginaaleja? Ehkä toinen vaihtoehdoista on oikeampi, ehkä molemmissa on jotain totta. Tässä kohdin alkaa runous ja paljastuu feriin liittyvä paradoksaalisuus. Paradoksissa piilee ajatus, lupaus siitä, että feri-tradition kautta ihmisistä voi tulla lähes haltijoita, magian salaisuuksien etsijöitä, mysteerien avainten kantajia ja maailmojen välillä kulkevia shamaaneja. Feri tukeutuu yhteyteen henkimaailman kanssa, mikä tekee siitä niin vapaan.

Saatuaan ensin lapsena New Mexicossa ohjausta magiassa, Victor Anderson kuului 1930-luvulla Oregonissa Harpy-coveniin. Victorin vaimon Coran oli perehdyttänyt ozarkien kansanmagiaan ja parantamiseen tämän isoisä ja isoisän opetuksien omaksumisessa auttoivat Coran omat yliluonnolliset kyvyt, hänen yhteytensä haltijoihin (Faery-folk) sekä hänen intuitiivinen neroutensa keittiönoituuden alalla. Victor piti itseään muun muassa Kahuna-shamaanina ja voodoo-pappina. Shamaani-termi Victoria ehkä parhaiten kuvasikin, sillä hänellä oli käsittämätön kyky nähdä ihmisten sieluun ja kertoa paikkansa pitävästi, mitä hän näki siellä. Tämän vuoksi on vaikeaa määritellä ferin olemusta, sillä Victor opetti kullekin oppilaalle, sitä mitä hän ajatteli tämän tarvitsevan eniten, jolloin jokainen oppilas sai yksilölllistä, juuri hänelle räätälöityä opetusta. Victor itse luonnehti tätä opetustyyliä tavaksi pitää traditio autenttisena ja juuri tästä syystä feri-traditiolla ei ole olemassa mitään fundamentalistista ydintä, vaan voidaan ennemminkin puhua tämän hetkisestä feristä (Feri current). Traditio kehittyy ja muuttuu yhä jatkuvasti sen edustajien kasvaessa, kehittyessä ja muuttuessa.

Jotkut pitävät Victoria tradition perustajana, mutta Victor itse ei olisi antanut määritellä itseään siten. Ennemmin hän kutsui itsään traditionsa Grandmasteriksi. Oltiinpa tradition alkuperästä ja Victorin osuudesta siihen mitä mieltä tahansa, Victor on kuitenkin feri-tradition alkuperäinen ääni ja hän on initioinut traditioonsa muutamia tämän hetken tunnetuimpia pakanavaikuttajia, mm. Starhawkin. Kaikkien feri-initioitujen juuret voidaan jäljittää lopulta takaisin Victoriin.

F(a)eri(e), nimen kirjoitusasu
Koska feri oli pitkään puhtaasti suullinen traditio varioi feri-sanan kirjoittaminen paljon ja kaikki kirjoitusasut hyväksytään. Joskus 1990-luvulla, Victor alkoi käyttää kirjoitusasua feri helpottaakseen tradition erottumista muista samankaltaisista traditioista ja ryhmistä kuten Faery Wiccasta ja Faery Traditiosta, joka perustuu R. J. Stewartin kirjoituksiin. Vaikka feri-traditio sekoitetaankin toisinaan Radical Faeriesiin ei feri-tradiota voida pitää mitenkään erityisen homoseksuaalisuuteen painottuneena traditiona. On kuitenkin totta, että feri-traditiossa kunnioitetaan kaikkia seksuaalisia suuntautumisia ja sukupuolia.

Ferin 1990-luvulla vakiintunut kirjoitusasua voidaan runnollisesti, vaikkakaan ei ehkä etymologisesti, jäljittää sellaisiin sanoihin kuin ferocious(raivokas) ja feral(villi). Nämä mielleyhtymät kiinnittävät huomion ferin alkukantaisuuteen ja villiin luonteeseen. Toinen miellyhtymä, joka feri-kirjoitusasuun voidaan liittää on ferissä keskeinen meditatiivinen työväline, Iron pentacle (Rautapentaakkeli), joka muistuttaa raudasta, joka on välttämätön verenkierrossamme ja harjoittamassamme magiassa. Rautaa merkitään toisinaan kirjaimilla Fe ja runollisesti voidaan ajatella, että ferin kirjoitusasu tuo esille tämän yhteyden.

Faery (miten se sitten kirjoitetaankaan) liitettiin traditioon puoli vahingossa, Victor ja Cora Andersonin ohella ehkä voimakkaimmin traditioon vaikuttaneen, Gwydion Pendderwenin kirjoitusten ja työn kautta.Gwydion työskenteli Victorin kanssa 1950 ja 1960 luvuilla ja häntä voidaan pitää yhtenä traditioon voimakkaimmin vaikuttaneena henkilönä, Victorin ja Coran ohella. Gwydion painotti työskentelyssää kelttiläistä perinnettä ja erityisesti Faery lorea, irlantilaista ja walesilaista haltijaperinnettä. Irlannissa magian ja pakanallisten rituaalien harjoittajia kutsuttiin Fairy Doctors (haltijatohtori) -nimikkeellä, joka on verrattavissa termiin Witch Doctor(noitatohtori). Haltijatohtorit työskentelivät paikallisten haltijoiden kanssa ja toisinaan uskoivat itsekin olevansa haltijoita. Tämän Faery Doctor -termin vuoksi Faery-nimitys liitettiin traditioon, vaikka aiemmin traditiota kutsuttiin Vicia-nimellä, kuten Cora Anderson kirjassaan Fifty Years in the Feri Tradition kertoo. Victor ja Cora kuitenkin puhuivat feristä useimmiten vain käyttäen termiä Craft – taito.

Feri-tradition eri suuntaukset
Ferissä on useita erilaisia suuntauksia, jota kuten jo mainittu, voidaan lähes aina jäljittää Victoriin.

    – Gwydionin työtä voidaan pitää shamanistisena ja bardin taitoja painottavana ja hänen suuntauksensa tuli tunnetuksi watchmaker-nimellä.
    – Alison Harlow (1934-2004) perusti ferin suuntauksen jota kutsutaan vanthi-nimellä. Vanthissa yhdistyvät feri ja elementit gardenerialaisesta wiccasta ja toisin kuin useammat muut traditiot haarat, vanthilaiset pitävät itseään wiccoina. He allekirjoittavat Kolminkertaisuuden lain, eivätkä välttämättä työskentele samojen jumaluuksien kanssa kuin muut ferit.
    – Vanthista haarautuu firedrake-feri, jonka perustaja on Alison Harlowin initioima feri-papitar J’té Argent. Firedrakessa yhdistyvät Alisonin ja J’tén 1993 vuodesta jatkuneen yhteistyön tuloksena syntyneet näkemykset traditiosta. J’té on lisännyt omaan suuntaukseensa joitain piirteitä muista ferin suuntauksista. Myös firedrakeen kuuluvat pitävät itseään jossain määrin wiccoina.
    – Starhawk perusti Compost-nimellä kulkeneen covenin 1970-luvulla. Tästä covenista kehittyi reclaiming, josta on tullut kokonaan oma traditionsa jossa yhdistyy henkisyys ja politiikka. Suuri osa reclaimingin ydinmateriaalista tulee kuitenkin suoraan feristä ja osa reclaimingin papittarista on initioitu myös Feri-traditioon.
    – Steve Hewell, Eldri Littlewolf ja Gabriel Carillo perustivat niin ikään 1970-luvulla covenin Silver Wheel, jossa Victorin opetuksia kehitettiin edelleen erilaisiksi harjoituksiksi ja työvälineiksi. Myöhemmin covenin nimeksi tuli Korythalia ja lopulta Bloodrose, joka oli aiempaa avoimempi opetus-coven. Sen käytännöt ja rituaalit ovat nykyään laajalti levinneitä feri-tradition piirissä.
    – Kun Bloodrose hajosi 1980-luvulla useat sen entiset jäsenet liittyivät yhteen ja perustivat Sacred Wheelin, löyhän yhteisön, jossa oli feri-opettajia ja -oppilaita joiden toiveena oli rakentaa San Fransiskon Bay-alueelle laajempi feri-yhteisö. Vaikka Sacred Wheel hajosi, monet tämän ryhmän initioimista fereistä opettavat sen piiristä syntynyttä suuntausta, joka kulkee bloodrose-nimellä.
    – Mandrola Coven perustettiin Andersonin initioimien ferien voimin ja perustuu Andersonien opetuksiin 1980 ja 1990 -luvuilta. Tätä ferin haaraa kutsutaan vicia-nimellä. Viciassa käytännöt ja rituaalit ovat enemmän improvisoituja ja vähemmän suunniteltuja kuin muissa ferin suuntauksisa. Vicia myös initioi jäsenensä ensin ja kouluttaa heidät vasta sen jälkeen, toisin kuin useissa muissa Ferin haaroissa, joissa järjestys on yleensä juuri päinvastainen.
    – Anaar, työskenteli suoraan Victor ja Cora Andersonin kanssa ja on feri-tradition tämän hetkinen Grandmaster. Cora Anderson vihki Anaarin tähän tehtävään Victorin kuoltua vuonna 2003. Grandmasterin kunnianimeä ei kuitenkaan tunnusteta kaikkialla tradition piirissä ja niille, jotka sen tunnustavat Grandmasterin rooli ei edusta hierarkiaa, eikä sisällä sosiaalista tai metafyysistä voimaa. Anaar keskittyy työssään luoviin taiteisiin porttina feriin ja opettaa yksityisesti San Fransiscossa.
    – Feri- ja reclaiming papitar T. Thorn Coyle perusti ferin suuntauksen, jota kutsutaan nimellä morningstar. Thorn Coyle on runoilija, kirjailija, tanssija ja laulaja. Hän on kirjoittanut kirjan Evolutionary Witchcraft. Hänen traditionsa painottaa käytäntöjä ja pohjautuu kiinteästi Andersonien opetukseen, sillä hän on työskennellyt suoraan Victorin kanssa. Thorn on opiskellut myös bloodrose-feriä ja hänen työssään on bloodrosen lisäksi vaikutteita reclaimingin feri-käytännöistä, seremoniallisesta magiasta, sufilaisuudesta ja Gurdjieffin opetuksista.
    – Blackheart-ferin juuret ovat Andersonien opetuksessa, mutta myös third roadissa. Blackheart ferin perustaja on Karina, joka opettaa pääasiassa New Englandissa, mutta antaa myös etäopetusta.
    – Storm Faerywolf on taiteilija, runoilija, kirjailija ja opettaja, joka alunperin initioitiin ferin bloodrose-haaraan. Hän on opiskellut myös tradition muita muotoja ja hän yhdistää niiden elementtejä omassa ferin haarassa, bluerose. Siinä Storm keskittyy ferin ydinharjoituksiin, transsiin, taiteelliseen ilmaisuun, possessioon, eroottiseen mystiikkaan ja queer-henkeen. Storm on Witch Eye: A Journal of Feri Uprising -lehden toimittaja ja kirjan The Stars Within the Earth tekijä.

Tässä on lyhyt yhteenveto tämän hetken näkyvimmistä ferin suuntauksista. Yllämainitun listan lisäksi on olemassa useita muitakin suuntauksia, joita löytyy sekä tradition piiristä, että siitä edelleen haarautuneista suuntauksista, kuten 3th Road. Jokaisella suuntauksella on oma uniikki ja rikas historiansa. Koska feri on alun perin suullinen perinne, on siinä edelleen paljon yksinään työskenteleviä solitaareja. Tämä vaikeuttaa tradition historian täydellistä hahmottamista, joten ferin historia, kuten lähes kaikki muukin Ferissä, on prosessi ja muuttuu aika ajoin kun uutta tietoa tulee päivänvaloon.

Mitä feri-traditio on?
Ronald Hutton kirjoittaa 1999 ilmestyneessä teoksessaan Triumph of the Moon: A History of Modern Pagan Witchcraft, että yksi niistä traditioista, joiden pohjalta nykyinen uuspakanuus ponnistaa on kotikutoinen amerikkalainen feri-traditio. Victor ja Cora Andersonin yli viisikymmentä vuotta sitten perustamalla feri-traditiolla on juurensa nimenomaan Amerikassa, vaikkakin se on saanut vaikutteita myös brittiläisestä traditionaalisesta wiccasta. Onkin mielenkiintoista, että useasti etenkin tieteen piirissä wiccasta kirjoitettaessa lähteenä käytetään reclaiming-papitar Starhawkin the Spiral Dance -kirjaa, joka Starhawkin esikoisteoksena edustaa vielä melko puhtaasti feriä. Spiral Dancessa on selvästi näkyvillä Ferin toisinaan lähes monoteistiseksi luonnehdittu Jumalatar-käsitys ja keskeiset ferin konseptit, kuten kolme sielua.

Feri ei siis ole wiccaa, vaikkakin feri-tradition edustama noituus tunnustaa wiccan lailla jumalien ja luonnon yhteyden. Wiccan vuodenaikaisjuhlien sijaan, painopiste ferissä on sen harjoittajien sielussa sekä ajan mittaan tapahtuvassa kasvussa omaan voimaan. Ferissä nivoutuvat yhteen sen syntyajan noituustraditiot, Victorin välittämä ainutlaatuinen tieto, seremoniamagian kurinalainen harjoittelu sekä vaikutteet maagisista ja henkisistä traditioista eri puolilta maailmaa. Kun lisätään vielä ripaus runoutta ja hämmennetään, lopputuloksena on feri-traditio.

Wiccojen lailla myös ferit kunnioittavat elementtejä pyhinä ja tunnustavat immanenssin jumaluuden, joka virtaa kaikkialla maassa, tähdissä, kasveissa ja meissä ihmisissä. Feri-traditio on kuitenkin itsenäinen voimakas yhdistelmä ainoastaan sille ominaisia konsepteja ja työkaluja. Victorin traditiosta löytyy opetuksia, joita ei ole missään muissa noituuden traditioissa: Rauta- ja Helmipentaakkelit, sielujen yhdistäminen, Viattomuuden Mustan Sydämen etsiminen, sininen feri-tuli, Soturin Etiikka ja Ferille tyypillinen tulkinta sisäisestä tiedosta – tiedosta – jota ei tule etsiä ihmisen ulkopuolelta, koska polariteetit ja tasapaino ovat olemassa jokaisen sisimmässä.

Traditio pulppuaa useasta lähteestä, joissa yhdistyvät itsetutkiskelu ja syvä yhteys kaikkeen olemassa olevaan. Feri on ennen kaikkea ekstaattinen traditio, jossa yksilö saavuttaa suoran yhteyden jumaliin, luontoon ja itseensä. Yhteys saa veren kuohumaan, kirkastaa mielen ja avaa sydämen kuulemaan maailmankaikkeuden äänen. Se on traditio, jossa keskeisellä sijalla ovat kehittyminen ja ihmissielun kolmen kerroksen yhtenäistäminen. Ferin työkalut auttavat laajentamaan ihmisyyttä, jotta olisi mahdollista tavoittaa jotain olennaista jumaluudesta. Polku ei ole uskalikkoja vaan rohkeita varten. Se on runoilijoiden, sotureiden ja parantajien polku, polku joka muuttaa koko elämän ja vie omaan voimaan.

Victor ja Cora Anderson opettivat, että ihminen voi olla suorassa yhteydessä luontoon ja että Jumalat voivat puhua kauttamme. Ferit ovat ihmisiä ja haltijoita, Tähti Jumalattaren rakastettuja, Hänen, jota Victor ja Cora kutsuivat Äiti Jumalaksi (God Herself). Jokainen ihminen on osallisena Tähti Jumalattaren immanenssista rakkaudesta ja myös hänen transsendentaalisesta potentiaalistaan. Jumalatar virtaa veressämme ja jokaisessa luovuuden teossa on kipinä hänen rakkauttaan ja pyhää elämän voimaansa. Feri on luonteeltaan poikkeavaa. Feriin liittyy kuilun partaalla oleminen ja eri ulottuvuuksien välillä vaeltaminen, sukupuolettomuus ja se, että jokaisessa on itsessään mahdollisuudet kaikkeen – jokainen voi olla sekä haltija että ihminen, mies ja nainen, hauras sielu ja silti yksilö, jossa on havaittavissa jumalallisen läsnäolo. Tarkastellessaan omaa moninaisuuttaan tavoittaa ennen pitkää kokonaisuuden.

Feri on runoilijoiden ja runouden uskonto. Kaikkiin luoviin tekoihin liittyy iloa ja spontaaniutta. Ihmisen luovuus on niin ikään heijastusta Tähti Jumalattaren luovasta voimasta, Äidistä josta me kaikki olemme lähtöisin. Feri-myytti kertoo meille tarinan Tähti Jumalattaresta, joka tavoittaa oman heijastuksensa avaruudessa kaareutuvan mustan peilin pinnasta. Kuin vastauksena kauneuteen, jota kuvajainen heijastaa, Tähti Jumalatar rakastelee itseään ja tästä nautinnosta syntyivät Jumalat. Jumalten nautinnosta syntyy maailma. Feri-työ auttaa ihmistä tavoittamaan oman kuvajaisensa, rakastumaan siihen, kiertymään korkealle, jotta tavoittaisi todellisen elämän, kimaltamaan tähtien valossa juurtuneena syvälle maahan.

Feri-traditiossa sen harjoittajat ovat tasa-arvoisia jumalten edessä. Auktoriteetit tavoitetaan ajan kuluessa ja ne tulevat yksilön sisältä, eikä niitä saavuta ilman työtä. Harjoituksen määrä, kokemus ja kunkin papin tai papittaren yksilöllinen tyyli tietysti aikaansaavat joitain eroavaisuuksia. Myös feri-opiskelijoiden henkilökohtainen sitoutuneisuus työhön vaihtelee. Siitä huolimatta, kaikkia feri-oppilaita kohdellaan kunnioittavasti ja he eivät ole keskenään hierarkkisessa asemassa. Oppilaalla on ferissä oppimisestaan suurin vastuu, sillä yhdelläkään opettajalla ei ole oppilasta parempaa yhteyttä Jumaliin, Vartijoihin tai magiaan.

Lyhyt yhteenveto traditiolle ominaisista piirteistä

    – Ferit eivät allekirjoita wiccan redeä, vaan painottavat yksilön vastuuta tekojensa seurauksista. Eräänlaisina eettisinä ohjenuorina voidaan kuitenkin pitää lauseita ”Do not coddle (or punish) weakness.” ja ”Do not submit your own Life force to anyone or anything.”
    – Ferin ydintä ei voida löytää yhteisesti jaetuista rituaalikäytännöistä, vaan samankaltaisesta asennoitumisesta magiaan ja taitoon (Craft)
    – Seksuaalisesti monimuotoiset Jumaluudet ovat vastakohtana jumalallisen käsittämiselle polariteettien, maskullinisuuden ja feminiinisyyden kautta.
    – Feri painottaa spirituaalis-seksuaalista ekstaasia, joka johtaa henkilökohtaiseen kehittymiseen, maskuliinis-feminiinisen, hedelmällisyyteen ja paranemiseen tähtäävän seksuaalisen polariteetin sijaan.
    – Maagisessa työskentelyssä käytetty energia pyritään palauttamaan harjoittajalle ennemmin kuin maadoittamaan se.
    – Feri on suullinen traditio eikä sillä ole olemassa kirjallista ydintä, jota pidettäisiin tradition Book of Shadow:na. Jokainen harjoittaja lisää omaa materiaaliaan oppimaansa, joten jokaisen opettajan opetuksesta versoaa yhä uusia suuntauksia.
    – Ferissä on yksi initiaatio kahden tai kolmen asteen järjestelmän sijaan. Myös tässä tradition käytännöt varioivat, joidenkin opettajien käyttäessä voimaannuttamis (empowerment)- tai nopeuttamisseremonioita koulutuksen alussa.
    – Myös initiaatioon vaadittava opiskelu aika vaihtelee. Siinä missä jotkut initioivat uudet Feri opiskelijat ensin ja opettavat heitä vasta sitten, vaativat toiset Ferin suuntaukset vuosien harjoittelua ennen initiaatiota.
    – Myös ferin initiaatio varioi ja yhteisenä piirteenä voidaan pitää ainoastaan tiettyä perinnettä, joka siirretään initiaatiossa. Initiaatio onkin useimmiten räätälöity sopivaksi initioitavalle.

Linkkejä
Feri Traditio Community
The Faerie Tradition
WitchWorlds: Feri Tradition
Wikipedia: Feri Tradition

Kirjallisuutta
Storm Faerywolf: The Stars within the Earth
Anaar: The White Wand
Victor Anderson: Etheric Anatomy
Victor Anderson: Lilith’s Garden (runoja)
Victor Anderson: Thorns of the Bloodrose (runoja)
Starhawk: The Spiral Dance

Teksti:
Mari Tornio
Artikkeli on käännetty hyvin vapaasti seuraavista lähteistä:
www.feritradition.com
Storm Faerywolf, 2007. A History of F(a)eri(e) tradition
Veedub (Valerie Walker), 2002/2006. Feri FAQs
Thorn, T. Coyle, 2004. Evolutionary Witchcraft
Cora Anderson, 2004. Fifty years in the Feri tradition

Ferin pentagrammi

* Käytän Faery-sanan tilalla suomalaista sanaa haltija, koska se vastaa lähinnä kelttiläistä sanaa fairy, jonka synonyymina feri-traditiossa käytetään sanaa faery. Fairy suomennetaan yleensä keijukaiseksi tai haltijaksi, mutta sillä voidaan tarkoittaa myös metsän-, vuoren-, veden- tai kodinhaltijaa, tonttua, menninkäistä, peikkoa, maahista, demonia tai joskus jopa jättiläistä (Hjelt 1995, s.134)

Druidismi

Druideista puhuttaessa on hyvä ottaa heti aluksi harppaus historiassa taaksepäin. Historialliset druidit olivat kelttiläisten kansojen tietäjäluokka, joten ymmärtääkseen modernia druidismia täytyy tuntea hivenen kelttien historiaa ja uskonnollista maailmaa.

Kelttiläisen kulttuurin arvellaan syntyneen noin 700-500 ennen ajanlaskumme alkua. Kelttiläinen kulttuuri oli vallalla Irlannissa, Iso-Britanniassa ja mantereen puolella Galliassa. Kelttien valtakausi alkoi hiipua Rooman keisarikunnan painaessa kelttiläisiä kansoja ikeensä alle ja kristinuskon syrjäyttäessä hiljalleen vanhan kansanuskon. Druidismi eli pitkään käsi kädessä kristinuskon kanssa ja osa vanhan uskonnon tietäjistä siirtyi myös kirkon palvelukseen ja luostareihin.

1800-luvulta lähtien nationalismi ja romanttinen liike nostivat kelttiläisiä kieliä ja kulttuuria uuteen arvostukseen. Kirjailijat ja runoilijat kirjoittivat ihailevaan sävyyn druideista ja menneistä luonnonläheisistä ajoista. Tämä vaikutti vahvasti uuspakanallisen druidismin syntyyn. Jo edeltävällä 1700-luvulla oli syntynyt useita druidi-seuroja, jotka pyrkivät elvyttämään kelttiläistä kulttuuria.

Moderni uuspakanallinen druidismi syntyi 1960-luvulla. Ross Nichols perusti vuonna 1963 Order of bards, ovates and druids (OBOD) –järjestön. Nicholsin lisäksi perustajajäsenten joukosta löytyi useita aiemmin The Ancient Druid Order –järjestössä vaikuttaneita henkilöitä. Kyseisen järjestön juurten sanotaan ulottuvan aina vuoteen 1717 asti. Koko maailmassa arvioidaan olevan ehkä 15000-20000 druidia. Druidismi on suosituinta Britanniassa, jossa on noin 6000 druidismin harjoittajaa. Modernille druidismille on tyypillistä ajatus, että kyseessä on pikemminkin hengellisyyden muoto kuin uskonto. Druidijärjestöihin kuuluukin paljon eri uskontojen edustajia.

Historiallisista druideista ei tiedetä paljoa
Kuva druideista on syntynyt paljolti kirjallisuuden ja populaarikulttuurin värittämien käsitysten mukaan eikä usein pohjaa historialliseen tietoon. Druideista ei ole säilynyt esimerkiksi yhtään kuvaa, mutta silti heidät kuvataan valkoiseen kaapuun pukeutuneena kuten Asterix-kirjojen Akvavitix-druidi. Erehdys syntyi jo vuosisatoja sitten, jolloin roomalainen luonnonhistorioitsija Plinius kuvasi druidit kreikkalaisten filosofien patsaiden kaltaisina valkokaapuisina miehinä. Silti tapa on jäänyt elämään ja nykyisinkin useat druidit vyöttävät itsensä valkeisiin rituaalikaapuihin.

Stonehenge-kivikehää luultiin aiemmin druidien rakentamaksi. Tosi asiassa druideilta ei ole säilynyt minkäänlaisia monumentteja tai rakennuksia. Myöskään kirjoitettua tietoa ei ole säilynyt jälkipolville.

Stereotypioita druideista syntyi jo varhaisten kirjailijoiden kynästä. Roomalaiset ja kreikkalaiset kirjoittivat druideista runsaasti. Roomalaisille druidit edustivat kaikkea halveksittavaa, barbaaria, verenhimoista villiyttä ja ihmisuhreja. Kreikkalaisille druidit olivat päinvastoin vehreitä, luonnon helmassa kirmaavia puunhalaajia. Molemmat käsitykset ovat kärjistyksiä todellisuudesta.

Sananen kelttien jumaluuksista ja uskonnosta
Kelttien jumalten nimet viittasivat heidän tehtäviinsä ja luonteeseensa. Pääosin kelttien jumaluudet olivat heimojumaluuksia, jotka olivat tiettyyn paikkaan ja heimon alueeseen sidottuja. Tutkijat ovat löytäneet yli 350 erilaista kelttien jumaluutta, joista valtaosa esiintyy vain kerran kiviin kaiverrettuna. Ainut tapa tutkia kelttien jumaluuksien tehtäviä onkin nimien tutkiminen, koska kirjallista aikalaisdokumentointia aiheesta ei ole säilynyt.

Kelttien jumaluudet jaetaan kolmeen luokkaan:
– maajumalattaret
– heimojumalat
– soturijumalat

Heimojumalten symboliikka liittyy usein taivaaseen. Tämän voi huomata jumalpatsaissa, joissa jumaluus pitelee kädessään auringonkehrää tai seisoo korkean pilarin päällä. Heimojen maa-alueiden varjelijat olivat naispuolisia jumalattaria. Maan viljavuus taattiin hedelmällisyyttä painottavilla rituaaleilla. Heimon hallitsijan vaihtuessa uuden hallitsijan katsottiin astuvan samalla myös avioon heimon maa-alueen jumalattaren kanssa. Virkaanastujaisissa tämä toteutettiin symbolisesti naittamalla jumalattaren edustajaksi valittu nuori tyttö hallitsijan kanssa. Keltit uskoivat, että jumalat saattoivat avioitua keskenään. Sen vuoksi eri heimoja voitiin yhdistää tai jumalperheen kokoonpano saattoi muuttua sodankäynnin ja maa-alueiden valloitusten yhteydessä.

Soturijumalat kuvattiin maskuliinisuutta ja voimaa korostaen. Miehisyyttä, terveyttä ja voimaa esitettiin esimerkiksi kuvaamalla jumalat ja toisinaan myös jumalattaret sarvipäisenä. Sarvet vaihtelivat oinaansarvista esimerkiksi härän ja peurojen sarviin.

Kelttien uskonnonharjoitus oli yhteisöllistä ja jumaliin suhtauduttiin toverillisen kunnioittavasti. Jumalilta pyydettiin apua ja neuvoja. Keskeisin uskonnonharjoittamisen muoto oli uhrirituaali. Uhreja suoritettiin muun muassa temppeleissä, joiden lähistöltä on löytynyt runsaasti uhrieläinten luita. Ihmisen elämänvaiheita ja käännekohtia juhlistettiin myös. Uudelleensyntyminen tunnettiin ainakin irlantilaisissa kansantaruissa, joissa ihminen saattoi syntyä uudelleen eläimen tai ihmisen hahmoon.

Keltit uskoivat myös luonnonhenkiin, jotka olivat esimerkiksi vuorten, kivien ja lähteiden haltijoita. Uskomukset ovat säilyneet näihin päiviin saakka erityisen vahvoina Irlannissa. Uhrilehdot ja uhrilähteet olivat suosittuja uskonnollisia rituaalipaikkoja luonnonhelmassa. Vanhojen lähteiden kunnioitus on jatkunut myös kristillisellä ajalla, vaikkakin osa lähteistä on saanut suojelijakseen kristillisen pyhimyksen vanhemman jumaluuden sijaan.

Vuodenpyörä
Druidien vuodenpyörän taitekohta on Samhain, joka on vanha kelttiläinen uudenvuoden juhlapäivä. Samhain merkitsee kesän loppua ja nykyisin se sijaitsee loka-marraskuun vaihteessa. Samhain oli ennen vanhaan karjan teurastuksen aikaa ja silloin uskottiin myös henkimaailman porttien olevan avoinna maailmojen välissä. Pahansuopia henkiä karkotettiin isoja kokkoja polttamalla.

Imbolc-juhlaa vietetään helmikuun alussa. Esikristillisellä ajalla juhlaa on arveltu juhlitun hedelmällisyyden ja parantamisen jumalattaren kunniaksi. Kristinuskon saavuttua jumalattaren korvasi Irlannin naispuolinen suojeluspyhimys, pyhä Brigid. Imbolc liittyy myös kevään alkamiseen ja karitsoimiskauden alkuun.

Beltaine on vapun tienoille sijoittuva kevään juhla. Myös silloin poltetaan isoja kokkoja edistämään kevään saapumista. Beltaineen liitetään ihmisten ja karjan hedelmällisyyttä edistäviä riittejä.

Elokuun alkupuolella vietetään Lugnasad-juhlaa. Se on sadonkorjuun juhla, jonka nimi juontuu Lug-jumalasta. Siinä missä Samhainin aika saattoi kestää pari viikkoa, voitiin Lugnasadin sadonkorjuuta juhlia ennen jopa kuukauden verran. Molemmat syyskauden juhlat olivat suosittuja markkina- ja hevoskilpailuaikoja.

Neljän vuodenaikajuhlan lisäksi modernit druidit juhlistavat vuoden neljänneksiä eli talvi- ja kesäpäivänseisauksia sekä kevät- ja syyspäiväntasauksia.

Bardit, näkijät ja druidit
Historialliselta ajalta on viitteitä sekä siitä, että druidismi kulki suvussa että jotkut nuorista myös valikoituivat druidien koulutukseen. Druidi-nimi itsessään viittaa pyhinä pidettyihin suuriin puihin. Jo roomalaisten historioitsijoiden ajalla kirjoitettiin, että druidi-nimi tarkoittaa ”tammen tietäjää”. Toisen tulkinnan mukaan druidi-termi viittaa henkilöön, joka ”tietää paljon”. Puiden viisauden on sanottu olevan druidien tietämyksen lähde. Puiden lisäksi druideille tärkeitä ovat muutkin luonnon aineosat: kivet, kasvit, eläimet ja metallit.

Druidit jaetaan yleensä kolmeen ryhmään: bardit, näkijät ja druidit. Muutamissa teoksissa näkijöiden tilalla on runonpuhujien luokka. Joissakin järjestelmissä druidismin opiskelija kulkee kaikkien ryhmien ja nimekkeiden läpi alkaen bardista ja päätyen lopulta vuosien opiskelujen jälkeen druidiksi. Historiallisena aikana druidiksi opiskelu saattoi kestää jopa kaksikymmentä vuotta. Bardiksi opiskeli noin seitsemässä vuodessa. Moderneissa druidijärjestöissä on yleensä tapana antaa opiskelijan valita itseään kiinnostavin aihealue. Toiset opiskelevat bardeiksi, toiset näkijöiksi ja jotkut druideiksi. Varsinaisia initiaatiorituaaleja ei yleensä käytetä.

Bardeille menneisyys ja perinteen jatkuvuus tärkeätä. He ovat suullisen perinteen jatkajia, runonlausujia ja muusikkoja. Bardit iskevät tarinoita ja lausuvat ylistävää runoutta. He ammentavat luovan inspiraationsa ympäristöstä ja luonnosta. Näkijät ovat suuntautuneet tulevaisuuteen ja jumalten kanssa kommunikointiin. Heille ominaisinta on ennustaminen, neuvojen antaminen ja opettaminen. He tutkivat luonnon kiertokulun mysteerejä, kuoleman ja siirtymäriittien tietämystä sekä ajan salaisuuksia. Druidit ovat kautta aikain vaalineet neuvottelutaitoa ja johtaneet (uhri)pappeina rituaaleja. Ennen muinoin druidit olivat sodankäynnin ja magian taitajia. Nykyään moni druidi on kiinnostunut yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta ja opettamisesta. He toimivatkin ryhmien johtotehtävissä sekä toiminnan moottoreina.

Kolme druidismin keskeistä opetusta

  • Awen eli pyhä inspiraatio
  • Monet nykyajan druidit katsovat olevansa yhteydessä sekä edesmenneisiin druideihin että luonnonhenkiin ja jumaluuksiin. Tästä yhteydestä syntyvää pyhää inspiraatiota kutsutaan kymrinkielisellä nimellä awen. Awen on druidien opetuksessa keskeisin ja tärkein asia – se on jokaisen druidismin harjoittajan tavoitetila.
    Awenia on kuvattu runollisesti virtaavaksi hengeksi. Se on yhteyttä jumalaan ja luontoon, haltioitunut kokemus bardin esittäessä musiikkia tai syvä hetki transsin ja rituaalien aikana. Awen on feminiininen voima, joka ruumiillistuu erityisesti naisissa. Se on elämänvoima, jonka avulla jumalat ovat luoneet maailmankaikkeuden. Awenin symboli on kolme alaspäin hohtavaa sakaraa.

  • Sykliset eli kehämäiset prosessit
  • Kehämäisesti kietoutunut luonnonkierron, elämän, syntymän ja kuoleman ketju tekee kehästä pyhyyden ja ikuisuuden symbolin. Kehän ympyrämuoto kuvastaa kokonaisuutta, johon myös ihmisen tulee pyrkiä sovittamalla elämänsä rytmi luonnon kiertokulun mukaiseksi. Druidi seuraa vuodenaikojen syklien vaihtumista rituaaleissaan ja sisäisesti omassa elämässään.

  • Puiden pyhyys
  • Puut ovat druidien viisauden ja inspiraation lähde. Ne ovat elämän vertauskuvia ja tarjoavat ihmisille ja eläimille sekä ravintoa että suojaa. Monet druidijärjestöt järjestävät puidenistutuskampanjoita, joilla symboloidaan sekä myyttisen alkumetsän palauttamista ehjäksi että suojellaan maapallon luontoa. Tammi on yleisimmin tunnettu druidien pyhä puu.

    Nykyajan druidijärjestöt
    1963 perustettu Order of bards, ovates and druids (OBOD) on yksi isoimpia druidijärjestöjä. Järjestö harjoittaa ja opettaa druidismia. Sen jäseneksi pääsee kuka tahansa uskontoon katsomatta. Järjestön tavoitteena on kehittää yksilön henkistä, älyllistä, emotionaalista ja taiteellista potentiaalia ja myös varjella ja suojella luontoa. OBOD järjestää ekologisen elämäntavan kursseja, leirejä sekä julkisia rituaaleja.

    The British Druid Order (1979) pyrkii elvyttämään Britannian vanhaa alkuperäistä uskontoa. Järjestö korostaa druidismin shamanistisia piirteitä ja pitää sitä shamanismin muotona. Tärkeällä sijalla on myös vanhojen tapojen ja esi-isien kunnioittaminen. Järjestön perustaja Philip Shallcrass on arvostettu druidi-opettaja ja kirjailija.

    Vuonna 1983 Isaac Bonewits perusti Ar nDraíocht Féin – A Druid Fellowship (ADF) –järjestön, joka tarkastelee druidismia tieteelliseltä näkökannalta. Järjestö korostaa druidismin ymmärtämistä tieteellisen tutkimuksen kautta ja painottaa vanhojen perinteiden soveltamista nykyajan realiteetteihin.

    The Henge of Keltria –järjestö erosi ADF:stä 1980-luvun lopulla. Järjestö pyrkii uudistamaan vanhaa kelttiläistä perinnettä. Se toimii muita järjestöjä suljetummin eikä järjestä avoimia rituaaleja. Järjestöllä on käytössään kolmiportainen initiaatiojärjestelmä ja se on suuntautunut pääasiassa irlantilaiseen perinteeseen.

    Emma Restall Orr perusti The Druid Network -järjestön vuonna 2003, jotta eri druiditraditioiden ihmiset voisivat helpommin luoda kontaktiverkostoja. Järjestö haluaa inspiroida ja informoida druidismin polusta kiinnostuneita. Yhdistyksen kotisivuilta löytyy lisätietoa druidismista sekä tietoa tapaamisista, luennoista ja rituaaleista. He järjestävät julkisia rituaaleja ainakin kahdeksana suurimpana juhlapyhänä.

    Aiheeseen liittyen:
    Druidismi viralliseksi uskonnoksi Britanniassa

    Linkkejä
    Order of Bards, Ovates and Druids
    The Druid Network
    Ar nDraíocht Féin
    The Henge of Keltria

    Lähteitä:
    Tom Sjöblom: Druidit – Tietäjiä, pappeja ja shamaaneja, SKS, 2006
    Ronald Hutton: The Triumph of the Moon
    Professori Ronald Huttonin luentosarja, Åbo Akademi 11. – 12.4.2006
    Emma Restall Orr: Principles of Druidry
    Emma Restall Orr: Spirits of the Sacred Grove
    Philip Shallcrass: Druidry

    Ásatrú

    Mitä ásatrú on?
    Asatrun harjoittajat uskovat että ihminen polveutuu Aasoista ja Vaaneista ja on näin ollen velvollinen kunnioittamaan heitä esi-isinään. Jumalsuhde on kaksipuolinen ja tasa-arvoinen. Jumalille annetaan lahjoja, ja hekin antavat lahjojaan asatrun harjoittajille. Lahjojen vaihtaminen onkin ollut muinaisessa kulttuurissa tärkeä piirre. Termi ”Ásatrú” tarkoittaa jumaliin uskomista.

    Asatrun harjoittaminen
    Asatrun harjoittajien rituaaleissa jumalat nähdään ystävinä, ei palvonnan kohteena. Kuoltuaan asatrun harjoittajat uskovat pääsevänsä johonkin heidän elämänsä mukaan määräytyvään paikkaan. Tämä riippuu (amerikkalaisen uskontokunnan mukaan) yhdeksästä hyveestä. Meillä pohjoisessa nämä hyveet tuntuvat enemmän itsestäänselvyyksiltä eikä niitä ole usein koettu tarpeelliseksi erikseen kirjata ylös- ja sitä paitsi etiikka ja moraali on aina yksityishenkilön pohdiskelun lopputulos. Yleisesti voitaisiin sanoa että asatrut arvostavat esimerkiksi rehellisyyttä, rohkeutta ja vieraanvaraisuutta.

    Asatru on värikäs uskonto, missä kokoontumiset ja juhlat ovat tärkeä osa kanssakäymistä. Usein asatrun pariin tuleva on tuntenut vahvaa vetoa uskoa kohtaan ja leikkimielisesti onkin sanottu että jumalat kutsuvat pariinsa ne keiden on tarkoitus tulla. Tämän periaatteen mukaisesti mielestäni kenelläkään asatrulla ei ole siis oikeutta syrjiä muita uskonnon harjoittajia riippumatta siitä millaisesta kansallisuudesta tai taustasta he ovat lähtöisin. Uskontoon ei myöskään kuulu käännyttäminen, pakottaminen tai muunkaanlainen painostus. Miehet ja naiset ovat uskonnon parissa tasa-arvoisia. Julkisissa rituaaleissa paikalla toimii usein alueen godi (”pappi”) tai gydia (”papitar”) jonka tehtävä on antaa rituaalille selkäranka ja selkeä suunta. Asatrun harjoittaja ei silti tarvitse ”välittäjää” itsensä ja jumaluuksien välille ja monet harjoittavat uskontoaan yksin, eivätkä välttämättä koskaan kohtaa muita asatruja.

    Suuri osa entisaikojen uskoa on ollut paitsi jumalten, myös haltijoitten ja paikanhenkien kunnioittamista. Kristinuskon saapuessa Skandinaviaan oli huomattavasti helpompi taivuttaa ihmiset pois jumalten kuin haltijoitten kunnioittamisesta, ja salassa talon haltijalle uhratiin hyvin pitkään ja ihmiset kieltäytyivät tuhoamasta paikkoja missä haltijan uskottiin asuvan.

    Asatrun arvot
    Asatru korostaa hyveitä ihmisen elämässä, kuten rohkeutta, totuudenmukaisuutta, kunniaa, uskollisuutta, itsekuria, vieraanvaraisuutta, omavaraisuutta, yritteliäisyyttä ja sisua. Perhe on asatrussa tärkeässä asemassa, samoin esivanhempien kunnioitus. Yhteys jumaliin on mahdollista saavuttaa noudattamalla hyveitä ja kunnioittamalla luontoa.

    Asatru ei edellytä seuraajiltaan minkäänlaista erikoisruokavaliota. Entisaikaan hevosenlihan syöminen oli pakanan merkki, mutta nykymaailmassa harvemmat kokevat tarvetta tällaiseen. Asatrujen parissa on niin kasvis- kuin lihansyöjiäkin. Myöskään rajoitteita tai vaatimuksia alkoholinkäytön suhteen ei ole.

    Asatrun jumalkäsitykset
    Asatrun harjoittajat palvovat kahta jumalaryhmää, Aasoja (æsir, ásynjur) ja Vaaneja (vanir). Karkeasti sanottuna voisi kuvailla Aasojen olevan soturijumalten sukua, kun taas Vaanit ovat luonnon ja hedelmällisyyden jumalia ja jumalattaria. Snorri Sturlusonin Edda kuvailee miten nämä kaksi jumalryhmää sotivat toisiaan vastaan kunnes huomaavat että ovat jokseenkin tasaväkisiä ja vaihtavat panttivankeja tehden rauhan. Näin osa Vaanien suvusta päätyy asumaan Aasojen luokse, ja toisinpäin. Tarina kuvaa vanhojen Vaani-jumaluuksien osittaista korvaamista uusilla, Aasoilla. Kohdassa Vaanit ja Aasat esitellään joitakin näistä jumaluuksista tarkemmin.

    Uskonnossa Jumalat ja Jumalattaret ovat yhtä tärkeitä mutta usein uskonnon harjoittaja tuntee sympatiaa yhtä tai useampaa jumaluutta kohtaan ja antaa tälle erityishuomiota. Vaikka Odin mielletään jumalten johtajaksi tai heistä korkeimmaksi, tarinoissa hän joutuu usein taipumaan jumalattarien tahtoon. Myös vuodenaikojen vaihtelut vaikuttavat, koska jotkut jumaluudet mielletään läsnäoleviksi enemmän keskikesällä kuin talvella. Asatrun harjoittamisesta on vaikea vetää mitään kovinkaan selkeitä esimerkkejä – tietyt perushyveet ovat usein arvossaan, kuten pelottomuus ja vieraanvaraisuus mutta kuten useimmissa polyteistissa uskoissa, harjoittajien joukko on kirjava ja monimuotoinen.

    Asatru on itsenäinen uskonto. Sillä ei ole sidoksia yhteenkään juutalaiskristilliseen uskontoon, eikä ”new-age”-liikkeisiin. Se ei ole myöskään samankaltaista kuin wicca. Asatrusta kiinnostuneen henkilön voi olla hyödyllistä tutkia myös Suomenuskoa sekä saamelaisten uskomuksia, sillä näissä on paljon samankaltaisuuksia.

    Vaanit
    Vaaneista tärkeimpiin lukeutuvat kaksoissisarukset (jotka ovat myös rakastavaiset) Freyr ja Freyja. Nämä kaksi sanaa tarkoittavat valtaista ja valtiatarta, mutta jumaluuksilla on monia nimiä. Vaanit ovat rauhan ja mielihyvän jumaluuksia, mutta tarvittaessa myös hurjia taistelijoita. Vaaneille tyypillistä on läheisyys haltijoihin ja maan henkiin, luontoyhteydet sekä elämän kiertokulku syntymästä kuolemaan.

    Freyja
    Freyjan nimiin kuuluu mm. Sýr (”emakko”) sekä Valfreyja, ”(taistelussa) kaatuneiden valtiatar”. On virheellistä olettaa Freyjan olevan pelkkä rakkauden tai hedelmällisyyden jumaluus. Hän on myös mahtava soturitar sekä väkevä noita joka opettaa Aasoille Seidr-noituuden taidon. Joka taistelussa kaatuneista Freyja valitsee puolet, ja hän saa valita sankarinsa jopa ennen Odinnia. Freyjan kasvot ovat siis paitsi säkenöivän rakkauden ja elämän kuvastin, myös kuoleman hiljainen naamio. On epäselvää mitkä kaikki vanhoissa teksteissä vilisevät jumalattarien nimet ovat Freyjan pseudonyymejä, sillä kirkko paheksui Freyjan kulttia niin paljon että vain hyvin vähän tietoa tästä pohjoisen suuresta jumalattaresta on kestänyt ajan ja sensuurin hampaita. Pienenä muistona on säilynyt sydän-symboli, joka pelastui todennäköisesti sen uudelleenassosioimisen takia – nykyään sydän mielletään romanttiseksi symboliksi, mutta alunperin symboli kuvasi naisen pakaroita ja häpyä. Freyja onkin rakkaussuhteissaan itsenäinen, ja valitsee suosikkinsa ja rakastajansa häpeilemättä.

    Freyjan tunnusmerkkeihin kuuluu hänen suuri kauneutensa, ja Brisingamen, tulinen kaulanauha. Useissa vanhoissa patsaissa tärkeät hedelmällisyysjumalattaret on kuvattu kaulanauhan kanssa, Freyja ei siis ole tässä poikkeus. Hän ajaa kissojen vetämillä vaunuilla, ja omistaa ihmeellisen haukansulkaviitan jonka avulla voi muuttaa muotoaan. Toisinaan hän ratsastaa taisteluun taisteluvillisiallaan, Hildisvínillä. Villisika onkin tärkeä Vaani-symboli joka kuvastaa soturin urheutta. Emakko taas on hedelmällisyyssymboli. Freyjan aviomies on mystinen samoilija, Óðr joka on todennäköisesti yksi Odinin monista nimistä.

    Freyr
    Jalo Freyr on urhea soturi, joka hallitsee haltijoitten maata Alfheimria jonka hän sai hammaslahjana. Muinaisina aikoina Freyr oli yksi tärkeimmistä ja rakastetuimmista jumaluuksista. Hän kontrolloi kaunista säätä, ja nimi Freyr (”herra”, ”valtias”) liittää hänet jumalallisten hallitsijoitten piiriin. Freyrn oikea nimi on kenties vanhoissa riimuissa säilynyt Ing-Freyr, Yngvi. Jumalan tunnistettavimpiin piirteisiin kuuluu patsaissa usein kuvattu suuri fallos, ja Freyr kuten sisarensakin on tärkeä hedelmällisyyden tuoja. Sen lisäksi hän antaa seuraajilleen rauhaa, onnea ja kukoistusta.

    Freyrllä on monia ihmeellisiä esineitä, palvelijoita ja kumppaneita. Kuten sisarensa Freyja, myös Freyr omistaa maagisen villisian. Gullinburstin kultaiset viiksikarvat hohtavat yössä niin kirkkaasti että se valaisee synkimmänkin polun. Talven pimeimpänä hetkenä, Yulen aikaan, oli tapana vannoa valoja pöydässä olleen kinkun viiksikarvoille, näin Freyriä kunnioittaen. Myös hevonen on tärkeä symboli Freyrlle.

    Freyr omistaa aina myötätuulessa purjehtivan laivan jonka voi tarvittaessa taitella pieneksi ja laittaa taskuun, nopean hevosen ja miekan mistä hän kuitenkin luopuu rakastuessaan kauniiseen jättinaiseen Gerðriin. Yksi Edda-runouden riipaisevimmista ja koskettavimmista kohdista onkin Freyrn palava kaipuu kylmän Gerdr-neidon luokse. Taru kuvastaa jäisen, talven jäljiltä kuolleen maan antautumista auringon säteille ja uudelle elämälle. Ragnarökin tullessa aseeton Freyr tappaa Beli-jättiläisen peuran sarvella, mutta menehtyy itse myöhemmin samassa taistelussa.

    Aasat
    Aasat asuttavat jumalten kotia Asgardia, jonne pitkin voi matkata liekehtivää sateenkaarta, Bifröstia, pitkin. Asgardissa on monta ihmeellistä salia, ja jumalat kokoontuvat sinne usein neuvonpitoon.

    Odhinn (Odin)
    Odin korvasi oikeuden jumala Tyrin pohjoisen kaanonin johtavana hahmona. Odin on erikoinen, monisyinen hahmo jolla on monta nimeä. Toisaalta hän on vanha, viisas samoilija jonka tiedonjano on ehtymätön, toisaalta neitokaisia viekotteleva väkevä shamaani ja soturi. Odinin suurin lahja ihmisille on, paitsi maailman luominen Ymir-jättiläisen kehosta, maaginen riimutieto. Vaikka Odin voi ensisilmäyksellä vaikuttaa jopa epäluotettavalta hahmolta, hän on silti ihmisten maailman luoja ja tässä roolissaan hän on myös säilyttäjä joka taistelee loppuun asti ihmisten ja jumalien selviytymisen puolesta. Ragnarökin tullessa Odinin Valhöll-salin sadoista ovista taistelukentälle marssivat einherjar, taistelussa kaatuneet urheat soturit jotka käyvät viimeiseen sotaan kaaoksen voimia vastaan. Odinin taistelussa nielee valtava Fenrir-susi.

    Odin omistaa kahdeksanjalkaisen hevosen, Sleipnirin, jonka hampaat on koristeltu riimuin. Sleipnir on ainut hevonen joka pystyy taittamaan vaikean matkan Heliin, kuolleitten maahan. Odin hallitsee Valhölliä (Valhalla), taistelussa kaatuneitten sotureitten salia. Varmasti yksi muistettavimmista Odinin kumppaneista ovat korppipari Huginn ja Muninn (ajatus ja muisti), jotka jumala joka päivä lähettää lentämään yli laajan maan. Nämä kaksi lintua kuvaavat shamanistista matkaa. Odin omistaa myös kääpiöitten takoman maagisen keihään Gungnirin, sekä sormuksen joka tihkuu kultaisia sormuksia.

    Nykyään Odin on huomattavasti suositumpi kuin entisaikoina jolloin häntä seurasivat lähinnä hallitsijat. Myös maailmanpuu Yggdrasililla on yhteys Odiniin – jumala hirtti itsensä yhdeksäksi yöksi tästä puusta ja näin oppi riimujen salat. ”Yggdrasil” tarkoittaakin Yggin (Odin) ratsua. Odiniin yhdistettävät eläimet ovat sudet, korpit, käärmeet ja hevoset. Odinin vaimo on Frigg, Asgardin kuningatar. On mahdollista että Frigg on yksi Freyjan aspekteista, mutta nykytiedon valossa asiaa on mahdotonta varmistaa.

    Frigg
    Frigg on taivaallinen äiti, joka tuntee kaikkien kohtalon mutta pysyy vaiti. Hän kehrää lankaa mitä Nornit (pohjolan kohtalottaret) kutovat. Frigg on traaginen hahmo joka koettaa pelastaa poikansa Baldrin hengen, mutta ylenkatsoo pienen mistelinoksan vaarattomana. Tämä pieni kasvi jonka keppostelija Loki muuttaa nuoleksi on oleva Baldrin tuho. Kaikista jumalattarista Frigg on eniten perheen, uhrautuvaisuuden, kodin ja äitiyden jumalatar.

    Thor
    Jättiläisten verta omaava Thor (Þórr) on väkivahva ja temperamentikas jumaluus. Hän kantaa monille tuttua Mjölniria, vasaraa joka palaa bumerangin tavoin heittäjänsä käteen. Monet vanhoista taruista kuvaavat Thorin vaarallisia matkoja, ja eräässä Eddan hauskassa satiirissa vastahakoinen Thor puetaan jopa morsiuspukuun ja -huntuun jättiläisten huijaamiseksi.

    Thor oli aiemmin yksi suosituimmista jumalista joka suojeli niin maanviljelijöitä kuin sotureitakin (jotka ennen aikaan eivät välttämättä olleet eri asia). Hän ajaa taivaalla vuohien vetämillä kärryillä, iskien vasarallaan salamoita kuten suomenuskon Ukkokin. On virheellistä olettaa Thorin oleva typerä machoilija – vaikkakin toisinaan hän on äkkipikainen, Thor on kuitenkin aina suoraselkäinen ja kunniakas, ihmisten turva kaaoksen voimia vastaan. Thorin tärkeä symboli on jo aiemmin mainittu Mjölnir, jota monet asatrut kantavat kaulanauhassa tunnuksena uskostaan.

    Heimdallr
    On jumalten ulottuvuuteen johtavan sateenkaarisillan Bifröstin väsymätön vartija. Hänen kuulonsa on niin tarkka että hän kuulee villan kasvavan lampaiden selässä, ja tarvitsee vähemmän unta kuin lintu. Ragnarökin alkaessa Heimdallr puhaltaa maagista torvea, Gjallarhornia, ja näin kertoo lähestyvästä sodasta. Heimdallrin on esitetty olevan Odinin ”valoisa puoli”. Heimdallria onkin kutsuttu ”valkoiseksi jumalaksi”.

    Kaikista jumalista Heimdallr on kenties symboliikaltaan yksi hämmentävimmistä. Hänen on sanottu olevan syntynyt yhdeksästä äidistä – yhdeksän ollessa skandiuskon vahvin maaginen numero – ja että hänen hampaansa ovat kultaiset. Matkoillaan Heimdallr myös poikkeaa kolmen eri avioparin luona, joille sopivasti syntyy vierailun jälkeen lapsi.

    Loki
    Loki ei suoranaisesti kuulu jumalten piiriin, sillä hän on jättiläisten sukua. Silti hän asuu Asgardissa, ja Odin kohtelee häntä veljenään. Loki on väärinymmärretyin hahmo koko jumalsarjasta. Vaikkakin hän usein kepposillaan saattaa jumalat ahdinkoon, hän pystyy aina ratkaisemaan ongelmat ja kääntämään tilanteen jumalille suotuisaksi, usein jopa paremmin kuin lähtötilanteessa. Ilman Lokia Thor ei omistaisi vasaraansa jolla taistella kaaosta vastaan, eikä Odinilla olisi ihmeellistä Sleipnir-hevostaan.

    Lokin pystyy mieltämään Odinin varjoksi, joka tekee ne asiat mitkä ovat Odinille sopimattomia. Vaikkakin Loki on luonteeltaan jokseenkin kaoottinen, teräväkielinen ja aiheuttaa usein mielipahaa hän on silti erittäin tärkeä osa tätä pohjoisen kaanonia. Eräs Lokin seuraaja kuvasi asemaansa osuvasti ”minä olen tulva joka rikkoo padon ja saa joen virtaamaan jotta kalat eivät kuole”. Loki estää taantumisen, hän toimii jatkuvana kehittäjänä ja keksijänä. Eddassa mainitaan kuinka nuotion ääressä istuva Loki punoo kalaverkkoa; tämä tulinen inspiraation liekki onkin tunnuksenomaista Lokille, mutta keppostelijoitten kanssa palaa aina helposti näpit. Silti, Loki on Ragnarökin (maailmanloppu) käynnistävä voima. Hänen johdollaan Helistä nousee hirmuisa taistelujoukko joka käy kohti Asgardia.

    Asatru ja kuoleman jälkeinen elämä
    Vain harvat pääsevät Valhölliin (Valhalla), Odinin kartanoon, joka on rakennettu kuolleiden taistelijoiden keihäistä ja jossa suuret soturit juhlivat valmistautuen maailmanlopun sotaan, Ragnarokiin. Valhöll ei kuitenkaan ole se ainut paikka mihin asatrun harjoittaja saattaa kuolemansa jälkeen päätyä – myös Hel jota hallitsee samanniminen jumalatar, on avoinna vainajille. Hel ei ole raamatussa kuvattu tulinen Helvetti (Gehenna) vaan juontaa juurensa sanasta ”halja” mikä tarkoittaa peittävää tai piilottavaa – siis sangen sopiva sana haudalle. Hel onkin hyvin samantyylinen kuin Tuonela, hiljainen ja rauhallinen levon sija. Kyseessä ei missään nimessä ole rangaistus, vaikka jotkut tekstit esittävätkin että Helissä on erikoissali jonka seinät on punottu kyykäärmeitten selistä ja räystäät tippuvat myrkkyä. Tänne päätyvät valehtelijat ja petturit. Näissä myöhemmissä teksteissä on selvästi havaittavissa jo kristillisiä vaikutteita.

    Muita paikkoja kuolemanjälkeiselle oleskelulle on esimerkiksi Vaani-jumalatar Freyjan sali Sessrúmnir, jota kuvaillaan kauniiksi ja tilavaksi. Freyja, kuten muutkin Vaanit, on läheisessä yhteydessä haltijoihin. Ennen myös uskottiin että vainajan henki on mahdollista nostaa haudan levosta vastaamaan noidan tai shamaanin kysymyksiin.

    Kuolemanjälkeinen elämä ei ole kuitenkaan asatrussa tärkeässä asemassa, maanpäällinen elämä on se, joka merkitsee.Ennen skandinaviassa oli useita erilaisia hautaamistapoja, joista tunnetuin on varmaankin viikinkien käyttämä laivaan hautaaminen. Tosiasiassa vain aivan aniharvalla oli varaa tällaiseen ylellisyyteen, ja ihmisten haudat olivat pääasiallisesti vaatimattomampia.

    Maailmankuva lyhyesti
    Uskonnon maailmankuva nimeää yhdeksän eri ulottuvuutta. Näiden keskellä tukipilarina kasvaa Yggdrasil, suuri maailmanpuu. Ihmiset asuvat Miðgarðr, ”keskipihassa”, jota ympäröi valtava käärme. Alapuolella puun juuria puree Niðhoggr, ja puun latvustoa asustaa kotka. Näiden välillä pitkin puun runkoa juoksee orava Ratatosk, joka kuljettaa loukkauksia linnun ja käärmeen välillä. Muita ulottuvuuksia asuttavat jumalat, haltijat, kuolleet, jätit ja tursaat.

    Asatru ja magia
    Skandinaavisessa uskossa on hyvin vahva maaginen perintö. Kaikki uskonnon seuraajat eivät usko magiaan tai harjoita sitä, mutta esimerkiksi saagat vilisevät noitia ja ihmeellisiä sankaritekoja, joissa on yleensä apuna yksi tai useampi maaginen elementti. Monet asatrut tuntevat mielenkiintoa riimuja kohtaan – tästä voi lukea tarkemmin esimerkiksi Thuleian sivustolta.

    Myös noituus ja shamanismi ovat ennen olleet tärkeässä yhteiskunnallisessa asemassa ja tuntuu että viime aikoina myös Suomessa vahvasti esiin noussut kiinnostus shamanismia kohtaan enteilisi väkiluvun kasvua myös asatru-noiturien riveissä. Koska hyvin säilyneitä historiallisia lähteitä on rajallinen määrä on uskontoa ja maagisia harjoitteita sekoittava asatru pakotettu soveltamaan. Ennen aikaan on tehty jonkin verran riimumagiaa, loitsulaulantaa (galdr) sekä harjoitettu noituutta (seidr). Näiden pääkategorioitten alaisuudessa on noita/shamaani/tietäjä osannut mm. parantaa (tai kirota), hallita säätä, nostaa kuolleitten henkiä, nähdä tulevia asioita ja muuttaa muotoaan eläimeksi.

    Teksti:
    Katla Haimi

    Aiheeseen liittyen
    Näkökulma asatruun
    Viikinkien kolmas tuleminen

    Kirja-arvosteluja ja esittelyjä
    Freya Aswynn: Northern Mysteries & Magick
    Jan Fries: Seidways

    Seita-lehti 1/2009 on ásatrú-teemalehti. Voit ostaa lehden irtonumeron.


    Matkustaja, Passenger (Veera Pitkänen 2011)

    Kysy luonnonuskonnoista

    Lehto kerää parhaillaan yleisimpiä kysymyksiä ja vastauksia liittyen luonnonuskontoihin. Julkaisemme koosteen tällä sivulla lähikuukausien aikana. Jos sinulla on kysymys, jonka uskot myös askarruttavan muiden mieliä, voit lähettää sen Lehdon tiedotukselle.

    Luonnonuskonnoista saat perustietoa myös Uskonnot-sivuilta, johon on koottu muutamista luonnonuskonnoista esittelyartikkelit. Seita-lehdissä on myös paljon tietoa eri aihepiireistä. Kannattaa tutustua lehtien sisällysluetteloihin ja tilata ne vanhat numerot, joissa on kiinnostavaa materiaalia.

    Lehdon Tiedotus vastaa
    Onko sinulla kysymyksiä Lehdon toimintaan liittyen tai haluatko lisäinformaatiota luonnonuskonnoista? Yleiset kysymykset ja mahdolliset haastattelupyynnöt voi kohdistaa Tiedotukselle.

    Lisätietoja:
    Tiedotus@lehto-ry.org

    Lehto tekee hyvää

    Lehto tekee hyvää! Haluamme toteuttaa yleishyödyllisen yhdistyksen asemaamme tiedottamisen ja tapahtumien lisäksi teoilla, jotka tuottavat hyvää mieltä ja konkreettista apua vähäosaisille sekä luonnolle. Valitsemme suunnilleen vuosittain isomman hyväntekeväisyyskohteen, johon kohdistamme ponnistukset. Sen lisäksi järjestämme siivoustempauksia luonnossa ja avustamme mahdollisuuksien mukaan muita kohteita.

    Lehdon tiedotus ottaa vastaan vinkit hyvistä avustuskohteista ja mielenkiintoisista tempauksista. Yhdistyksemme pyrkii osallistumaan hyväntekeväisyyteen talkoohenkisesti vapaaehtoisvoimin.


    Tukea projektillesi?
    Kaipaatko stipendiä? Tarvitsetko pientä rahallista tukea ideallesi? Lehdolta voi anoa vapaamuotoisella hakemuksella rahoitusta hankkeisiin ja tempauksiin, jotka tukevat luontoa kunnioittavaa elämäntapaa. Yhteisötaidetta, rummunrakennusta, keksejä ja simaa siivoustalkoisiin, luonnonsuojelua, liput näyttelyyn porukalle…

    Lisätietoja:
    Tiedotus@lehto-ry.org


    Lehto laittoi puskat kuntoon toukokuussa 2013

    Lehto ry haastoi toukokuussa 2013 ihmiset siistimään omaa lähimetsää, puistikkoa, rantaa tai tienpiennarta. Lehto sai Puskat siistiksi! -tempauksella reilut 200 osallistujaa siivoamaan lähiseutunsa luontoa. Osallistujien kesken arvottiin palkintoja: Maan Ystävien hienot kassit lähtivät Elinalle, Hannalle, Lauralle ja Jaanalle


    Villasukkakerays oli menestys
    Lehto haastoi vuonna 2012-2013 kaikki innokkaat neulojat tekemään sukkia vauvoille ja lapsille. Värikkäitä ja hienoja sukkia kertyi kaikkiaan yli 60 paria. Olemme lahjoittaneet sukat eteenpäin kotimaiseen lastensuojelutyöhön ja kriisiperheiden tueksi.

    Lehto kiittää lämpimästi kaikkia sukkakeräykseen osallistuneita. Sukat pääsevät lämmittämään pieniä jalkoja siellä, missä niitä kipeästi tarvitaan. Kauniit ja värikkäät sukat tuovat varmasti lämmön lisäksi mukanaan iloista mieltä haastaviin elämäntilanteisiin, joihin perheet meillä Suomessakin joutuvat. Ahkerin sukkien neuloja teki keräykseen 14 paria sukkia ja hänet on palkittu Lehto ry:n vihreällä t-paidalla.

    Lisätietoja:
    Tiedotus@lehto-ry.org

    Lehdon kirjasto

    Lehdolla on luonnonuskontoja ja mystiikkaa käsittelevä kirjasto, jonka käyttäminen on sen jäsenille ilmaista, yhdellä poikkeuksella: postikulut lankeavat jäsenen maksettavaksi. Kirjastonhoitaja ei tiedä automaattisesti postikulujen suuruutta sillä kuluihin vaikuttaa lainattavien kirjojen määrä sekä lähetettävän paketin paino ja koko. Ei kannata lähettää rahaa tai postimerkkejä kirjeessä etukäteen asiasta kirjastonhoitajan kanssa keskustelematta. Kirjasto sijaitsee tällä hetkellä fyysisesti Tampereella.

    Laina-ajasta voi sopia joustavasti
    Kerralla voi lainata enintään 3 kirjaa. Kirjaa voi pitää lainassa enimmillään 4 kuukautta ellei kirjoista ole varausta. Myöhässä olevista kirjoista menee sakkoa
    (1 euro / 2 viikkoa + muistutuskorttien postimaksut), mikäli niistä on varaus tai ne ovat 2 viikkoa myöhässä. Myöhässä olevasta kirjasta lähetetään muistutus ja sakkoilmoitus 2 viikon kuluttua. Lainaaja vastaa kirjalle aiheutuneista vahingoista hankkimalla uuden kirjan tai suorittamalla rahallisen korvauksen.

    Materiaalin hankinta
    Kirjasto ottaa vastaan kirja- ja rahalahjoituksia.Lehdon kirjaston kirjat on hankittu useista eri lähteistä. Kirjaston kirjat on jaoteltu väliotsikoilla kirjalistan tutkimisen helpottamiseksi. Väliotsikoiden alla kirjat ovat joko kirjailijan nimen tai kirjan nimen mukaan. Molemmilla sivuilla on alussa linkit kirjalistan väliotsikoihin.

    Kirjaston kirjalistat:

    Aihepiireittäin kirjailijan nimen mukaan
    Aihepiireittäin teoksen nimen mukaan

    Lisätietoja:
    Tiedotus@lehto-ry.org

    Lehto tulee kertomaan luonnonuskonnoista

    Lehto on yleishyödyllinen yhdistys, joka tulee mielellään kertomaan luonnonuskonnoista koulujen uskontotunneille, Prometheus-leireille, keskustelupaneeleihin ja työpaikoille. Luonnonuskontojen harjoittajien määrät kasvavat vuosi vuodelta, joten on mielenkiintoista kuulla, mikä vanhoissa luonnonuskonnoissa ja nykypäivän uususkonnoissa kiinnostaa ihmisiä.

    Kysy luennoitsijaa hyvissä ajoin
    Vierailijoina toimivat Lehdon jäsenet, jotka vierailevat kouluissa ja leireillä pääasiassa maksutta. Pientä kulukorvausta voi toki tarjota ja otamme ilolla vastaan kaikki lahjoitukset tukemaan yhdistyksemme toimintaa. Tiedustele vierailijaa hyvissä ajoin, niin tapahtuma on helpompi toteuttaa.

    38455_408850044402_67039_n

    Lehdon Tiedotus
    Onko sinulla kysymyksiä Lehdon toimintaan liittyen tai haluatko lisäinformaatiota luonnonuskonnoista? Yleiset kysymykset ja mahdolliset haastattelupyynnöt voi kohdistaa Tiedotukselle: tiedotus@lehto-ry.org

    Seita-lehden irtonumerotilaukset, juttuvinkit ja materiaalit lehteen voi lähettää lehden toimitukseen: seita@lehto-ry.org

    Lisätietoja:
    Tiedotus@lehto-ry.org

    Lehto – Suomen luonnonuskontojen yhdistys ry on kaikille Suomessa asuville luonnonuskovaisille ja luonnonuskonnoista kiinnostuneille tarkoitettu uuspakanahenkinen yhdistys.