Romuva

Romuva – liettualainen pakanuus
Romuva on liettualainen polyteistinen luonnonuskonto ja uskonnollinen yhteisö. Kansanuskoa on viime vuosina pyritty elvyttämään jatkaen vanhoja balttilaisia perinteitä. Romuva-sanan etymologia juontaa luultavasti baltialaiseen tyyntä ja rauhallista merkitsevään kantasanaan ram-/ram.

Romuva-järjestö on lainannut nimensä vanhalta preussilaiselta pakanalliselta pyhätöltä, jonka nimi oli Romuva. 1326 kirjoitettu Peter von Dusburgin teksti kertoo, että pyhättöalueella asui kriwe eli ylipappi, joka oli vastuussa koko Balttian alueen uskonnosta. Vain tämä lähde mainitsee temppelin nimeltä, joten tarinan aitoudesta ei voi olla varma.

Romuvassa keskeistä on luonnon pyhyyden kunnioittaminen. Uskonnon seremonioita järjestetäänkin ulkona luonnossa, esimerkiksi uhripuun äärellä. Esi-isiä muistetaan ja edesmenneiden sukulaisten ajatellaan yhä olevan tärkeä osa suvun elämää. Uskonnossa tärkeitä teemoja ovat vuodenkierron merkitys, ylpeys liettualaisesta kulttuurista, taiteesta, kansanmusiikista ja kansanperinteestä juhlapäivineen. Myös ekologinen aktivismi ja pyhien luonnonpaikkojen kunnioittaminen sekä vaaliminen ovat keskeisiä asioita.

Liettuan pyhät metsät mainitaan jo ensimmäisissä kirjallisissa lähteissä, jotka viittaavat maahan. Vaikka romuvan harjoittajia on pääasiassa Liettuassa, ei paikallinen uskonnollinen yhteisö vaadi harjoittajilta liettualaista syntyperää. Pohjois-Amerikasta löytyy romuvan harjoittajia, joilla ei ole etnistä baltialaista taustaa. Romuvan myyteissä toistuva teema on ihmisen sisäinen sankaruus ja voima, jota jokainen voi kasvattaa tullakseen vahvemmaksi ihmiseksi.

Liettuan pakanalliset juuret
Liettualaiset heräsivät kansallisromanttisessa hengessä 1800-luvulla eli samoihin aikoihin, kuin esimerkiksi Iso-Britanniassa vanhat pakanalliset juuret ja luontomystiikka alkoivat kiinnostaa runoilijoita. Kansallisromanttisessa nosteessa tutkijat ja kirjoittajat näkivät vanhassa pakanallisessa menneisyydessä kiinnostavia arvoja, jotka haluttiin elvyttää ja nostaa uudelleen kansan tietoisuuteen.

Liettuassa tämä tarkoitti mytologian penkomista, jäsentelyä ja osittain uudelleen keksimistäkin. Toisilta kulttuureilta lainattiin jumalia tai heidän ominaisuuksia, jotka istutettiin omille kansallisille jumalhahmoille ja henkiolennoille. Aikojen saatossa kulttuurillista vaihtoakin tapahtui, joten on hankala sanoa tarkalleen, mitkä olivat alkuperäiset liettualaiset jumaluudet ja uskomusjärjestelmän tyypilliset piirteet. 1900-luvulla vanhojen pakanallisten pyhäpäivien juhliminen, kansanuskon tapojen ja perinteiden noudattaminen vahvistui.

Baltian historiassa on muutamia tärkeitä vuosilukuja, jotka liittyvät kansanuskon kehittymiseen. 1900-luvun alussa hatarat kansanrunouslähteet innostivat baltialaisia perustamaan uskonnollisia ryhmiä, joissa oli ajalle tyypillisesti vaikutteita myös buddhalaisuudesta, hindulaisuudesta ja idän filosofioista. Vuonna 1911 Domas Šidlauskas-Visuomis perusti balttialaista pakanuutta rekonstruoivan Vaidevutyben ja E. Brastinis latvialaista kansanuskoa elvyttävän Dievturin.

Neuvostomiehityksen jälkeen 1940-luvulta alkaen romuvan harjoittaminen kiellettiin, koska uskonto kannusti liettualaisia kansallismielisyyteen. Monia romuvan harjoittajia teloitettiin tai pakkosiirrettiin Siperiaan vankileireille. Kun 1960-luvulla vangit pääsivät palaamaan Siperiasta Liettuaan, nosti romuvan harjoittaminen pian päätään uudelleen. Ylipappi Jonas Trinkunas ryhtyi järjestämään julkisia pakanallisten juhlapyhien juhlallisuuksia ja perusti Vilnius Ethnological Ramuva -järjestön. Virallinen romuvan harjoittajien uskonnollinen yhdyskunta perustettiin 1992. Vanhoista pakanallisista juurista huolimatta romuva lasketaan Liettuassa uususkonnoksi, sillä perinteisen uskonnon tittelin voi saada vasta, kun uskontokunta on ollut olemassa vähintään 25 vuotta.

Romuvan jumaluudet
Romuvan jumalten joukosta Andajus (myöhemmin Dievas) kantaa pääjumalan titteliä. Nimestä käytetään myös muotoa Dievas Senelis eli ”Jumala vanha taatto” tarkoittaen tällä jumalan manifestaatiota maan päällä vanhan kerjääjämiehen hahmossa, joka kulkee opettamassa ihmisille läksyä moraalista. Hän on myös magian ja lääkinnän jumala.

Perkunas tunnetaan ukkosen, sateen, myrskyjen, vuorten, taivaan ja tammien jumalana. Hän on yksi liettualaisen mytologian tunnetuimpia jumaluuksia. Hänet kuvataan yleensä parrakkaansa miehenä, jolla on kädessään kirves, pari nuolta ja kulkuneuvonaan vuohien vetämät vaunut. Teliavelis on seppien jumala. Teliavelis muistuttaa kotoista seppä Ilmaristamme, sillä hänkin on maaginen ja mahtava takoja. Aikojen alussa hän takoi auringon ja heitti sen taivaankannelle tuottamaan elämää. Taivaankappaleista kuu personoituu Menuo-nimiseksi jumalaksi.

Maapallo ja nimenomaan hedelmällinen multaisa maa on jumalten joukossa Žemyna-jumalatar, jonka nimi juontuu liettualaisesta maata tarkoittavasta termistä. Häntä on kunnioitettu maaäitinä ja yhtenä pääjumaluuksista, sillä hän antaa elämän kasveille, ihmisille, eläimille ja kaikille elollisille. Viljankorjuun päätteeksi viimeisistä jyvistä on valmistettu jumalattarelle omistettu leipä, joka on haudattu maahan takaamaan seuraavalle vuodelle hyvä kasvu. Häissä ja maanviljelykseen liittyvissä seremonioissa järjestetään žemyneliauti-rituaali jumalattaren kunniaksi. Rituaalissa perheenpää lukee rukouksen pirskotellen maahan uhriolutta. Rituaaliateriaksi valmistetaan kukko tai kana. Jokainen perheenjäsen saa palan leipää, jonka tarjoamisen yhteydessä voi lausua tilanteen mukaan toivotuksia, rukouksia tai siunauksia.

Jumalattarista Žvoruna suojelee metsästäjiä sekä metsiä, Dalia puolestaan hallitsee kohtaloa ja kehräämisen taitoa. Laima tunnetaan kohtalon ja onnen jumalattarena. Aušrine eli aamutähti on pääjumalan tytär, kauneuden ja nuoruuden jumalatar. Häntä kutsutaan toisinaan aamunkoitoksi nimellä Aušra. Hänet on usein samaistettu kreikkalaiseen Eos-jumalattareen ja roomalaiseen Auroraan. Hänen sisarensa on illankoiton ja iltatähden jumalatar Vakarine, joka petaa joka ilta auringolle vuoteen. Pääjumalan tyttäristä Gabija on pyhän tulen kummitäti ja vaalija.

Aurinko tunnetaan läpi Baltian Saule-nimisenä jumalattarena, jolla on keskeinen rooli maanviljelykseen liittyvissä seremonioissa. Hän on hyvin voimallinen ja kantaa huolta epäonnisista ja orvoista. Hänen tehtäväkenttäänsä kuuluvat koko elämän ja hedelmällisyyden vaaliminen, lämpö ja terveys. Auringon elävöittävä lämpö virtaa taivaasta maahan ja tekee kaikesta elävää ja kukoistavaa. Aurinko kulkee taivaankannella Ašvieniai-kaksosten vetämässä vaunussa. Giltine on kuoleman jumalatar, jonka muut kutsumanimet Kaulinycia ja Maras viittaavat mustaan surmaan, koleraan sekä ruttoon. Hänet yhdistetään myös pöllöihin.

Liettualaisen jumaliston persoonallisimpia hahmoja ovat seitsemän sisarusta, jotka valmistavat ihmisten elämistä vaatteita. He tuovat mieleen norjalaisen mytologian nornat ja kreikkalaiset kohtalottaret. Verpiancioji punoi elämänlangan, Metancioji loi elämänkuteelle reunat, Audeja toimi kutojana ja Gadintoja katkaisi langan. b ryhtyi nuhtelemaan edellistä asiasta ja onnistui myös aiheuttamaan riitoja ihmisten välille. Nukirpeja leikkasi elämänvaatteen ja Išskalbeja pesi lopuksi pyykit.

Luonnonhenget
Romuvan maailmankuvassa on monelle kansanuskolle tyypillisesti animistisia piirteitä. Villissä luonnossa ja pelloilla on paljon vilistäviä henkiolentoja, joiden nimet liittyvät eläimiin tai luonnonilmiöihin. Vesistöjen henkiä Liettuassa ovat järvien henget (Ežerinis), jokien henget (Upinis) sekä merten ja myrskyjen henget (Bangputys). Pohjatuulen henki Auštra vartioi pohjoisessa paratiisin portteja. Hän valaisee kuoleman jälkeen hengille tien kohti paratiisia.

Javine on kodinhaltija tai jumaluus, jonka tehtävä on suojella latoja sekä viljaa. Myös Jievaras on viljan suojelija. Hänelle uhrataan rukiin korjuuajankohtana. Kodinhengistä Aitvaras oli kahtiajakoinen; se saattoi tuoda sekä hyvää että huonoa onnea. Kupole vastaa keväisin luonnossa heräävästä kasvusta ja kukkien kasvamisesta loistoonsa. Hänelle järjestetään seremoniallinen juhla (Kupolines tai Rasos), joka muistuttaa läheisesti esimerkiksi suomalaista juhannusperinnettä ja vanhempaa Mittumaaria. Kupolen juhlan aikaan naiset keräävät pyhiä yrttejä ja ihmiset iloitsevat laulaen sekä tanssien.

Luonnossa liikkuu peikkomaisia otuksia (Kaukas), maahisia (Nykštukas), sekä keijumaisia naispuolisia henkiolentoja (Laume), joita on kutsuttu myös nymfeiksi. He liikkuvat tarujen mukaan kolmen ryhmissä ja ovat valkoisia ja taivaansinisiä. Ihmismäisen vartalon jatkeena heillä on lintujen jalat ja luonteeltaan he kuuluvat olevan ystävällisiä ja hyväntahtoisia. Joskus ihmispolon tielle voi sattua kuolleen ihmisen henki Veles.

Luonnonhenkien joukosta löytyy synkkiä ja pelottaviakin hahmoja. Pitkäkätinen ja käppyräsorminen Baubas on usein käytetty tuhmien lapsien pelote, jonka kerrotaan koskettelevan ihmisten hiuksia inhottavilla luisilla sormillaan ja tuijottavan punaisilla silmillään. Baubas saattaa ottaa mustan hahmon ja livahtaa asumaan maton alle tai asumuksen pimeään nurkkaan. Klassinen mörkö siis, ja valmiina nappaamaan kiukuttelevat lapset. Slogutis eli painajainen on toinen inhottava hahmo, joka tuo painajaisia, pelkotiloja ja kurjuutta. Pelottavissa metsissä voi törmätä myös Žiburinikseen, joka on pimeässä hohtava luuranko.

Paholainen eli Velnias on liettualaisessa mytologiassa kristillistä Saatanaa kevyempi hahmo, joka on mieltynyt ilkikuriseen kujeiluun ja jekkuiluun norjalaisen Lokin tapaan. Se saattaa asustaa puunjuurakoissa ja muissa ovelissa paikoissa. Perkunas on kuitenkin ottanut asiakseen rökittää Velniasta. Ennen kristinuskon vaikutusta Velnias oli lähinnä soiden ja joutomaiden valtias.

Liettualaisesta kansanperinteestä löytyy perinteinen vanhan noita-akan hahmo. Ragana on vanha eukko, viisas muori ja noita. Eikä kyse ole pelkästään myyttisestä hahmosta, vaan iäkkäitä tietäjäeukkoja ja noitanaisia kutsuttiin tällä nimellä. Heillä oli tyypillisesti vankka tietous yrteistä, kasveista ja luontaislääkinnästä. Toisten mielestä he halusivat kontrolloida luonnonvoimia omiin synkkiin tarkoitusperiinsä.

Vuosijuhlat ja juhlapäivät
Uskolliset seremoniat aloitetaan rituaalisella puhdistautumisella. Osanottajat pesevät kätensä ja kasvonsa. Sen jälkeen sytytetään tulialttarille pyhä tuli aukuras laulaen samalla rituaalihymnejä ja kansanlauluja (daina). Seremoniassa uhrataan ruokaa, juomaa, kukkia ja kasveja liekeille. Jokainen voi myös lähettää oman viestinsä jumalille uhrisavun ja liekkien mukana. Tunnetuin romuvan seremoniapaikka on Šventojin lähellä sijaitseva Žemaiciu Alka, jonka vaikuttavassa miljöössä kohoaa 11 jumalpatsasta.

Romuvan neljä pääjuhlaa ovat vuodenkierron taitekohtia: syys- ja kevätpäiväntasaus sekä talvi- ja kesäpäivänseisaus. Näiden juhlien puolivälissä juhlistetaan vielä muita juhlia, jotka liittyvät pääosin vanhaan maanviljelyskulttuuriin. Kesäpäivänseisaus on auringon eli Saulen juhla. Samaan aikaan sijoittuu myös Rasos-juhla, jolloin tehdään keskikesän yrttimagiaa, poltetaan kokkoja, tanssitaan tulen ympärillä ja hypitään nuotioiden yli. Auringon loistoa juhlistetaan läpi yön aina siihen saakka, että aamuauringon ensimmäiset säteet tervehtivät juhlakansaa. Talvipäivänseisaus liittyy myös aurinkojuhliin, vaikka se sijoittuu keskelle pimeää talvea. Silloin juhlitaan auringon eli Saulen paluuta.

Kuolleita muistetaan kelttiläisen halloweenin ja suomalaisen pyhäinpäivän aikoihin Velines-juhlassa. Užgavenes on talven loppumisen ja kevään alun juhlapäivä, jota vietetään seitsemän viikkoa ennen pääsiäistä. Juhlassa poltetaan talvea symboloiva olkinukke. Juhlapäivässä on karnevaalihenkeä ja osanottajat pukeutuvat erilaisiin naamareihin tanssien ja syöden pannukakkuja, jotka symboloivat auringon paluuta. Užgavenes on vanhin liettualainen perinnejuhla, jota on vietetty aina esihistorialliselta ajalta asti ja se sisältää yhä elementtejä toteemieläinten (erityisesti karhun) ja esi-isien kunnioittamisesta. Juhlapäivänä on myös pidetty hevoskisoja ja häitä.

Huhtikuussa juhlistetaan Jore-juhlan menoissa Perkunasta, joka herättää keväällä toden teolla luonnon hedelmällisyyden kukkaansa. Myös muita juhlapäiviä on runsaasti niin maanviljelykseen kuin jumaluuksiin liittyen.

Aiheeseen liittyen
Introduction to Lithuanian Paganism
Romuva Facebookissa

Lähteet:
Encyclopedia Lituanica
Endre Bojtár: Foreword to the Past: A Cultural History of the Baltic People
S. C Rowell: Lithuania Ascending: A Pagan Empire Within East-Central Europe, 1295-1345.